Manipuloitko sinä pelinjohtajaasi?

Pelinjohtajan manipuloiminen. Kysymys on ilmiöstä, jota ei liialti ole sivuttu yleisessä roolipelikeskustelussa. Manipulaatiolla on kuitenkin vaikutusta niin pelitapahtuman onnistumiselle kuin pelaamisen eettisyydelle. Voidaanko kenties puhua jopa kirjoittamattomien sääntöjen rikkomisesta - vai onko kyse täysin normaalista toiminnasta.

Manipulaatiolla tarkoitan tässä yhteydessä pelaajan tietoista mutta huomaamatonta taustavaikuttamista pelinjohtajaan. Moni on varmasti ollut tilanteissa, joissa pelikerran päättyessä pelaajat alkavat innokkaasti puimaan tai käsittelemään pelin tapahtumia. Pelaaja saattaa ottaa kantaa tapahtumiin ja siihen, millaisia niiden haluaisi olla.

Esimerkki havainnoillistaa vaikuttamista: Pelihahmot ovat erään rikollisjoukon jahtaamia, mutta ovat toistaiseksi onnistuneet välttämään kiinnijäämisen. Kesken pelin pidetään tauko, ja pelaajat alkavat pohtimaan hahmojensa tilannetta, ja esittävät toisilleen perusteluita sen puolesta, että hahmonsa ovat varmasti yhden askeleen edellä rikollisia.  Joku pelaajista sanoo: "Olisi omituista, jos jäisimme kiinni pelin tässä vaiheessa." Kommentti on vetoomus odotetun draaman kaarennoudattamisesta, ja saa muissa pelaajissa kannatusta.

Pelaajien saavuttama konsensus siitä, miten asioiden tulisi edetä pelissä ja tämän julkilausuminen epämuodollisessa keskustelussa pelinjohtajan kuullen, voi vaikuttaa pelinjohtajan valintoihin. Yksi peruste tälle on ryhmäpaine, joka saa pelinjohtajan muuttamaan aikaisempia suunnitelmiaan. Hän voi haluta miellyttää pelaajia, jotka vaivihkaa kertovat hänelle toiveistaan pelin suhteen. Toinen syy suunnitelmien muuttamiselle on se, että pelaajat arvaavat, mitä pelinjohtaja tekee seuraavaksi, ja sanovat tämän ääneen off game. "Jos nyt poistumme majatalosta sivukujalle, rosvot kuitenkin odottavat siellä." Tilanteiden ennalta arvaaminen saa todennäköisesti pelinjohtajan muuttamaan aikomuksiaan latteiden tapahtumien välttämiseksi ja omanarvontuntonsa säilyttääkseen (pelinjohtajan halu olla pelaajiaan ovelampi).

Onko tällaisella manipulaatiolla sitten mitään merkitystä? Edellä kuvatut tilanteet ovat melko tavanomaisia ja inhimillisiä. On täysin luonnollista, että pelaajat vaikuttavat pelitapahtumiin - kuinkas muutenkaan! Pelinjohtajavetoisessa pelissä on myös luonnollista, että pelinjohtaja reagoi pelaajien ja hahmojen toimintaan, ja muokkaa suunnittelemaansa juonta ja miljöötä sen mukaan.

Ongelmaksi manipulaatio muodostuu kuitenkin siinä vaiheessa, kun yksi pelaaja käyttää sitä hyödykseen saaden suhteellista etua muihin osapuoliin. Pelaaja pyrkii tässä tapauksessa ottamaan pelin omiin käsiinsä. Keinoja tähän on esimerkiksi systemaattinen pelinjohtajan peliin tuomien elementtien kieltäminen, muuntelu tai väheksyminen. Paitsi, että pelaaja hyödyntää tauoilla asioiden puimisen taktiikkaa, hänen hahmonsa saattaa puhua pelimaailmaan sellaisia piirteitä, joita siihen ei kuulu. Hahmo voi myös olla reagoimatta joihinkin ympäristönsä tapahtumiin tai rakenteisiin saaden muut hahmot mukaansa ja siten syrjäyttää alkuperäisen pelinjohtajan vision.

Mitä manipulaatiolle voi tehdä? Mielestäni tärkeintä on tiedostaa kyseinen ilmiön olemassa olo. Vasta sitten voi arvioida, tarvitseeko sitä jollain tavoin rajoittaa oman peliryhmän toiminnassa. Kuka hyötyy, kun hahmojen sijaan pelaajat keskustelevat pelitapahtumista? Voiko oma off game -puheeni vaikuttaa tosiasiallisesti pelitapahtumiin tai jonkun peli-iloon? Miten ilmaisen toivomukseni pelin etenemisen suhteen kunnioittaen samalla muiden toiveita.

Manipulaatio voi olla sekä hyvää että pahaa - mutta sitä kuitenkin väistämättä esiintyy, kun kyse on inhimillisestä vuorovaikutuksesta. Eettiseen roolipelaamiseen kuuluu tietynlainen oikeudenmukaisuus vaikuttamisen välineiden ja tapojen valinnassa. Hyvä pelinjohtaja on myös oikeudenmukainen tuomari, kun sellaista tarvitaan, ja ymmärtää eri intressien yhteensovittamisen merkityksen.

Lääkäri Aldaronin päiväkirja - Osa V

Kymmenes merkintä

Ratsastaessamme kohti Travania aloin voida huonosti, ja päätimme pitää hengähdystauon. Kädentynkääni koski vietävästi ja tunsin pakottavaa tarvetta polttaa hieman rauhoittavaa yrttiä ja piipputupakkaa. Alain oli heikossa kunnossa, ja vain täpärästi onnistunut pysymään ratsailla. Prasad ei ollut vielä tullut tajuihinsa.

Muutamaa hetkeä aikaiseisemmin olimme vaivoin päässeet nousemaan ylös katakombeista ja meitä odotti paroni Salven ritarien ja nihtien vartiojoukko. Paronin miehet olivat olleet tyytymättömiä heikkoon menestykseemme, ja hetken vaikuttikin siltä, että emme tulisi pääsemään seurauksetta epäonnistumisestamme. Juuri kun meitä oltiin lähdetty viemään kohti paronin kartanoa (kuulusteltavaksi ja tapettavaksi, näin oletin tuolloin), tapahtui jotakin odottamatonta. Varsijouset naksahtelivat ja vasamat alkoivat viuhua ympäriinsä, hevosmiehiä ryntäsi joukkion kimppuun ja yleinen kaaos pääsi valloilleen. Tuolloin ymmärsin mahdollisuutemme tulleen, ja piiskasin tajuttoman Prasadin hevosen laukkaan ja lähdin itse perään. Myös Alain pääsi pakenemaan, ja pian laukkasimme minkä pystyimme etelään kohti Travania.

Matka kotiin oli näännyttävä. Jokainen kärsi hätäisesti sidotuista haavoistaan ja kovasta janosta. Onnistuimme kuitenkin taittamaan uuvuttavan matkan välikohtauksetta ja saavuimme kaupungin porteille. Yöaikaan suljetuista porteista pääsimme lahjottuani nenäkkään vartijan kourallisella hopeaa. Ratsastimme käsityöläiskortteliin verissämme ja menimme sisään lääkärinliikkeeni ovesta. Alain kysyi, että emmekö yrittäisi päästä jonkun tuntemani välskärin hoitoon vielä tänä yönä. Arvioin kuitenkin, että ammattitaitoista hoitoa voisimme saada ainoastaan vanhan kaupungin muurien sisäpuolella - eikä sinne pääsisi yöllä. Siispä lääkitsin toverit ja itseni rauhoittavalla yrttiseoksella ja viinillä kunnon tokkuraan, ja jäimme odottamaan aamunkoittoa.

Auringon noustessa emme voineet enää odottaa. Silmät verestävinä ja päihtyneinä lähdimme kohti kaupungin vanhaa osaa, jonka sanottiin olevan peräisin velhokuninkaiden ajoilta. Tiesin, että parasta hoitoa saadaksemme meidän olisi mentävä kaupungin yliopiston lääkärien hoidettavaksi, vaikka tämä vaihtoehto sisälsikin erinäisiä riskejä. Johdatin kuitenkin resuisen sakkimme yliopistolle, jossa tapasimme professori Ethasin, jonka tunsinkin jo ennestään.

Mutta mistä tunsin tämän harmaan eminenssin, joka kantoi lääketieteellisen opinalan professorin kultaista tunnusta kaulassaan? Johdonmukaisuuden vuoksi selitän, miksi olin käynyt yliopistolla jo aikaisemminkin. 

Noin viikkoa aikaisemmin, muutamia päiviä ennen veronkantoa, olin tehnyt ratkaisun koskien ammattini harjoittamista ja siihen liittyviä ongelmia. Itseoppineena lääkärinä en ollut milloinkaan suorittanut kiltaan liittymiseen vaadittavia opintoja - tai maksuja. Tämä oli yksi syy sille, minkä vuoksi vuosia kiertelin hoitaen sairaita heitä kohdatessani välittämättä ammattiini kohdistuvasta sääntelystä ja rajoitteista. Killattomana lääkärinä olin virallisesti pelkkä puoskari vailla ammattiini kuuluvia oikeuksia ja mahdollisuuksia.

Olosuhteet olivat kuitenkin muuttuneet ja ymmärsin, että voidakseni harjoittaa ammattiani pitkäkestoisesti yhdessä paikassa joutomatta pelkäämään vainoajia, olisi oppiarvon hankkiminen välttämätöntä.

Niinpä olin läksinyt yliopistolle ja päässyt professori Ethasin vastaanotolle. Ethas suhtautui pyyntööni päästä suorittamaan opinnäyte varovaisella myötämielisyydellä, ja esittikin asiaa tiedekunnan valintakollegiolle. Sovittiin, että opinnäytteeni suoritettaisiin viikon kuluttua, mitä ennen minun olisi toimitettava asianmukaiset maksut ja paperit yliopistolle.

Ethas otti meidät vastaan ja järjesti meille - kaikkia käytäntöjä rikkoen - lääkärinhoitoa, vaikka oli lauantai ja kiltalaitoksen säätämä vapaapäivä, ja kukko hädin tuskin laulanut. Saimme haavamme puhtaiksi ja sidotuiksi ja aloimme tehdä lähtöä. Prasad, vaikkakin tajuissaan, oli niin humalassa, että katsoin tarpeelliseksi maksaa hänet ulos kantaneille apureille hieman hopeaa pahennuksen vähentämiseksi.

Päästyämme takaisin asunnolleni, ja Alainin noudettua meille ruhtinaallisen valikoiman erilaisia ruokia - valkoista leipää, vasikkaa, juureksia, sitruunoita, olutta ynnä muuta - söimme ja jäimme lepäämään loppupäiväksi. Oikea käteni oli kipeä eritoten ranteesta, kämmenestä ja sormista, vaikka nämä osat olivat jääneet kauas pohjoisten katakombien syövereihin.

Yhdestoista merkintä

Seuraavana aamuna oloni oli hieman parempi ja tunsin mieleni alkavan hitaasti toipua järkyttävistä tapahtumista, joita olimme epäonneksemme kohdanneet. Pidimme Alainin ja Prasadin kanssa neuvonpidon selvittääksemme, missä tilanteessa olimme. Tulimme pian siihen tulokseen, että mitä todennäköisimmin paroni Salve ei jättäisi epäonnistunutta retkeämme katakombeihin ja sitä seurannutta pakoa huomiotta, vaan saattaisi yrittää etsiä meidät käsiinsä. Saattoihan tilanteesta päätellä, että olisimme yrittäneet karata tiedon ja todistusaineiston kanssa- ja viedä ne vaikka Artanten kirkon edustajille! Päätimme siis tehdä pikaiset valmistelut lähteäksemme pois Travanista, jossa emme enää voineet kulkea alituisesti vilkuilematta selkiemme taakse.

Kahdestoista merkintä

Iltapäivällä ryhdyin siis toimeen lähdön valmistelemiseksi. Lähetin Alainin kaupungin satamaan ottamaan selvää, josko voisimme ostaa pienen purjealuksen kulkuvälineeksemme - olimme näet yksimielisesti hylänneet hevosvankkurit tai ratsut hitaana ja epämukavana matkustustapana. Purjealukseen saisimme myös helposti siirrettyä kaiken irtaimiston, jonka haluaisin ottaa mukaani talostani.

Tämän jälkeen kävelin takaisin vanhaan kaupunginosaan. Olin näet jo aiemmin saanut professori Ethasilta erinomaisen neuvon, josta saattaisi olla hyötyä lääkärilupani saamiseksi ja yleisen tomintakykyni kannalta. Hän oli kertonut valmistettavan erilaisia tekoraajoja (professori nimitti niitä hienosti nimellä proteesi), joihin voisi liittää myös mekaanisia ominaisuuksia. Ethas oli suositellut minulle muuan seppämestari Arvekia, joka osaisi valmistaa mitä ihmeellisimpiä proteeseja raajansa menettäneille. Hän kertoi myös tämän mestarin osoitteen, joten löysin perille vaivatta.  

Päästyäni mestari Arvekin puheille olin nopeasti vakuuttunut teräksisen tekokäden hyödyistä. Arvek kertoi, että käteen olisi mahdollista liittää nopeasti säädettäviä nivellytyksiä, joiden avulla käden - sormien ja ranteen - asentoa voisi muuttaa. Kerrottuani olevani lääkäri ja toivovani käteen mahdollisimman hyvän toimivuuden, Arvek nyökkäsi ja ehdotti, että voisi asentaa aihion tynkääni vaikka heti.

Sovimme siis Arvekin kanssa kaupan kädestä, joka valmistettaisiin mitä kiireisimmällä aikataululla. Hintaa proteesille tuli huimaavat 300 hopearahaa, mutta katsoin hyödyt hinnan arvoisiksi enkä surrut rahojani.

Jäin Arvekin luo loppuillaksi, ja hän asensi eräänlaisen metallisen kupin tynkääni ensin ohjesteittuani häntä, miten käsitellä tynkää turvallisesti. Niinpä tämä muotoiltu kuppimainen esine, johon valmistettava proteesi ankkuroitaisiin, pultattiin kiinni luuhuni, mikä aiheutti hirvittäviä tuskia, ja jouduin turvautumaan suukapulaan ja väkiviinaan niistä selvitäkseni. Operaation jälkeen lähdin takaisin käsityöläiskortteliin ja jätin sepän uuden kiireellisen työnsä pariin. Polttelin hieman piippuani matkalla talolleni, ja tuska kädessä alkoi hiljalleen helpottaa.

Kolmastoista merkintä

Iltahämärässä saapui Alain talolleni epävarma ilme kasvoillaan. Tämä kertoi kuulleensa kaupungilla asioidessaan eräitä huolestuttavia uutisia. Ruhtinas oli tehnyt päätöksensä maakiistassa ja, kaikkien odotusten vastaisesti, päätös oli myötämielinen Artanten kirkolle. Paroni Salve joutuisi siis luovuttamaan katakombit ja suuren tilkun maa-alueistaan kirkolle. Kirkko oli kuulemma löytänyt alueelta muinaisen parantavia voimia sisältävän sääriluun, mikä oli riittänyt todisteeksi jutun ratkaisemiseksi.

Toinen uutinen koski herttuattaren rubiineja, ja sai ihoni kananlihalle. Uutistenlukija oli kertonut, että herttuattaren rubiinit varastaneet vorot oli saatu kiinni ja ilmeisesti teloitettu. Ymmärsin heti, että kyseessä täytyi olla samat jalokivet, jotka olin aikaisemmin löytänyt kaupungin viemäreistä. Toisaalta uutinen oli siis kannaltani hyvä, sillä se tarkoitti, että varkaita ei kenties enää etsittäisi. Kuitenkin, rubiinit olivat yhä herttuattarelta, kaupungin vaikutusvaltaisimmalta naiselta, kateissa, joten ne olisi pidettävä visusti piilossa, jotta emme jäisi kiinni.

Nämä uutiset osoittivat päätöksen lähteä kaupungista entistä houkuttelevammaksi, sillä paronin lisäksi nyt myös herttuattarella olisi keskeneräisiä asioita minun kanssani. Päätimme, että meidän olisi lähdettävä mitä pikimmiten pois Travanin kaupungista.

Neljästoista merkintä

Vierailuni räätäli Mernikin luona osoittautui menestykseksi! Tulin näet siihen tulokseen, että minun olisi pakko myydä taloni, jotta rahani riittäisivät purjealuksen ostamiseen ja tarvittaviin lahjoituksiin yliopistolle. En myöskään uskonut, että voisin enää elää turvallisesti Travanissa kaikkien näiden tapahtumien jälkeen. Niinpä otin Alainin puhemiehekseni ja menimme tapaamaan räätäliä myydäkseni taloni hänelle.

Mernik oli myötämielinen ajatukselle taloni ostamisesta. Olihan talo kiinni hänen omassaan, ja julkisivu hyvän näköinen vasta tehdyn remontin jäljiltä. Lisäksi, Mernik myönsi tarvitsevansa lisätilaa kisälliensä majoittamiseen. Näin ollen neuvottelimme kaupasta, ja Alainin mestarillisen vakuuttavan esiintymisen ansioista Mernikin tarjous oli kohtuullinen. Kauppahinnaksi sovimme 1000 hopearahaa sekä kaksi vaatekertaa kullekin meistä kolmesta. Teimme kauppakirjan ja sain maksun puoliksi käteisenä ja puoliksi pankkikirjoina erääseen luotettavaan pankkiliikkeeseen.

Viidestoista merkintä

Alain tuli kertomaan minulle, että oli löytänyt tarkoituksiini sopivan purjealuksen, ja kauppa olisi vahvistamista vaille valmis. Hän oli myös löytänyt päteväksi katsomansa kapteenin alukselleni - kukaan meistä ei näet osannut purjehtia ammattimaisesti. Lähdimme siten kiireesti satamaan, joka oli kaupungin muurien ulkopuolella, ja näin ensi kertaa aluksen, jota olin menossa ostamaan. Alus oli yksipurjeinen, noin viisitoista metriä pitkä ja siinä oli matala ruuma sekä pieni kajuutta. Tapasin myös tämän kapteenin, joka kertoi nimensä olevan Kaloris. Hän oli juopunut, vanhempi harmaatukkainen satamajätkä eikä vaikuttanut erityisen luotettavalta. Päätin kuitenkin ottaa riskin, sillä olimme kiireessä, ja sovin miehen kanssa hänen työehdoistaan.

Kaloris oli sitä mieltä, että Alainin löytämä purjealus olisi hintansa arvoinen ja purjehtisi vaivatta mihin tahansa Jaconian läntisistä satamista. Tähän luottaen ostin aluksen 350 hopearahan hinnalla. Määräsin irtaimistoni siirrettäväksi viivytyksettä käsityöläiskorttelista alukseen, ja Alain ryhtyi järjestämään vankkurikuljetusta.

Ryhdyin tekemään viimeisiä valmisteluja ennen seurueemme lähtöä Travanin kaupungista. Lähtö tapahtuisi seuraavana päivänä. Heti sen jälkeen, kun olisin käynyt yliopistolla, suuren kollegion edessä.

Lääkäri Aldaronin päiväkirja - Osa IV

Seitsemäs merkintä

Muutamaa päivä on nyt kulunut siitä, kun Prasad ja Alain haavoittuivat nyrkkiottelun jälkeen. Suureksi onneksemme molemmat näyttävät toipuneen odotettua paremmin eikä kumpikaan enää tule pyytämään minulta rohtoja kipuihinsa. Muuten päivät ovat kuluneet verkkaisesti, sillä potilaita vastaanotollani on käynyt tavallista vähemmän. Alan jo hieman huolestua, sillä tätä menoa tuloni ehtyvät pian eikä liiketoiminta enää kannata. Onneksi minulla on vielä jäljellä suurin osa rubiineista.

Kahdeksas merkintä

Kirottu tautini ja sen oireet! Koko päivänä en saanut avattua liikettä vastaanottaakseni sairaita, sillä oma sairauteni on viedä minusta voiton. En tiedä mitä tekisin sen kanssa. Päänsärky yltyy enkä saa unta, silmäni ovat valolle arat ja ruokahaluni mennyttä. Tänään olen nauttinut ainoastaan puoli kannullista Selfian viiniä ja piipputupakkaa sekoitettuna kuivattuihin rauhoittaviin yrtteihin, joihin olen tullut hieman riippuvaiseksi. Minun on pian keksittävä ratkaisu, jokin parannus tähän kiusalliseen sairauteen, jonka kohtausta saan jatkuvasti pelätä. Kenties jos pääsisin tutkimaan kasveja kaupungin ulkopuolelle, saattaisin päästä askeleen lähemmäs lääkkeen kehittämistä? Onneksi kukaan ei ole vielä huomannut oireitani.

Yhdeksäs merkintä

Tätä kirjoittaessani totisesti tiedän, miltä tuntuu, kun kuolema koskettaa syvään, mutta ei ymmärrä tappaa, vaikka pitäisi. Kamalinta elämässä näet ei ole kuolla, vaan jäädä eloon. Nämä havainnot tein muinaisissa katakombeissa, joihin en ikinä halunnut mennä. Kerron mitä tapahtui.

Oli keskipäivän hetki, kun Prasad saapui ovelleni seuranaan Alain. Ihmettelin, missä mies oli ollut - olihan jo työpäivä puolessa, eikä hän ollut saapunut töihin. Kävi ilmi, että miehet olivat ratsastaneet edellisenä yönä paroni Salven maille ja saaneet audienssin. He olivat tarjoutuneet auttamaan paronia eräässä aluekiistassa, josta itsekin olin kuullut puheita majatalossa sekä potilailtani.

Paroni oli näet ajautunut tilanteeseen, jossa Artanten kirkko vaati häntä luovuttamaan osan maistaan kirkolle. Peruste tälle, kirkon mukaan, oli se, että maa-alueilla sijaitsi vanha katakombi, joka sisälsi  muinaisia pyhäinjäännöksiä Artanten kirkon syntyajoilta. Kirkon johtajien mukaan tämä peruste oikeuttaisi maiden pakkolunastukseen, ja asia oli jätetty itsensä ruhtinaan ratkaistavaksi. Oli siis selvää, että paroni Salve halusi hävittää mahdolliset todisteet näistä reliikeistä - mikäli sellaisia oli - jottei ruhtinas tekisi hänelle epäedullista päätöstä. Joka tapauksessa, Prasad ja Alain olivat tarjoutuneet auttamaan paronia tässä tehtävässä.

He pyysivät minua mukaan tehtävään, mutta vastustin asiaa aluksi jyrkästi. Alain ja Prasad saivat kuitenkin käännettyä pääni, sillä tulin ajatelleeksi mahdollisia hyötyjä, joita matkasta saattaisi koitua. Voisin nimittäin saada tilaisuuden tutkia eräitä harvinaisia luolakasveja sekä saada rahaa huonosti tuottavan ammattini tueksi.

Lähdimme siis matkaan ratsain. Tunteja ratsastettuamme pois kaupungista ja syrjäisille metsäalueille, jotka ovat Salven hallussa, kohtasimme erään sotajoukon. Joukon kapteeni, muuan Salvea palveleva ritari, jonka nimen olen jo harmikseni unohtanut, johdatti meidät katakombien suuaukolle. Aukko oli peitetty paksulla lankkuluukulla ja se avautuessaan näytti kuin reiältä helvettiin - joksi se myöhemmin osoittautuikin.

Katakombit olivat, totta tosiaan, muinaiset ja uskomattoman laajat ja sokkeloiset. On vaikea arvioida kuinka kauan harhailimme mutkittelevilla käytävillä, jotka haarautuivat aina uudelleen ja uudelleen. Löysimme huoneita, vanhoja esineitä, ja toden totta - Artanten symboleja. Osa ovista oli ansoitettu ja monet toimivat jollakin mystisellä tavalla kuin itsestään avautuen ja sulkeutuen vivusta vetämällä!

Aikamme harhailtuamme löysimme salaisen oven, jonka tuntomerkeistä en kerro sen enempää siltä varalta, että tämä kirja joskus päätyisi kirkon käsiin. Oven takaa löytyi portaat, jotka laskeuduimme alas.

Alhaalla eteemme avautui merkillinen kahdeksankulmainen ja kiviseinäinen huone, jonka keskellä ammotti suuri reikä. Kävelin lähemmäs ja havaitsin sen olevan kuin jättimäinen kaivo tyhjään pimeään. Alain tiputti reikään kiven päätelläkseen sen syvyyden, ja syvä se olikin. Itse tutkin huonetta lisää ja löysin sen seinältä massiivisen, metallisen kirjoituspöydän, joka oli paksun pölyn peittämä. Pöydällä oli valtava kirja, joka osoittautui vanhaksi päiväkirjaksi - kenties jopa velhokuninkaiden aikakaudelta! Hetken tutkittuani kirjaa, Alain sanoi löytäneensä jotakin. Kävelin huoneen toiselle reunalle ja ihmetellen katsoin löydöstä. Se oli kuin valtava kuutio huoneen lattialla. Kuutio oli peitetty punaisella, paksulla kankaalla.

"Ei katsota", Alain ehdotti epäileväinen ilme kasvoillaan ja puristeli hermostuneesti miekankahvaansa. "Et voi olla tosissasi", tiuskaisin hermostuneena miehen pelkuruuteen. "Emmekö tulleet juuri etsimään todisteita." Ojensin käteni ja kiskaisin kankaan syrjään ja silmäni avautuivat ammolleen kauhusta.

Hirvittävä punasilmäinen ja kuivunut olento kurkotteli käsiään minua kohti ja kirkui vasten kasvojani hampaat irvessä. Tämä muumioitunut humanoidi oli teljetty häkkiin, joksi tuo kuutio paljastui, ja onnistui tarttumaan viittaani kaltereiden välistä. Muodoton ja vääristynyt hirviönpää karjui täyttä kurkkua vain parinkymmenen sentin päässä omastani, mutta onnistuin säilyttämään toimintakykyni. Vedin miekkani ja iskin pirulaista käsille tekemättä kuitenkaan suurta vahinkoa. Katsoinkin paremmaksi irroittautua viitastani ja ottaa muutama askel taakse, pois olennon ulottuvilta.

Tällä välin Prasad oli vetänyt esiin pitkämiekkansa ja hyökkäsi raivoisasti kohti olentoa, joka pyrki vimmatusti rikkomaan häkkinsä kaltereita. Huomasin takavasemmalla Alainin konttaavan maassa  kaivon vieressä suuren järkytyksen vallassa näkemästään kauhusta, minkä jälkeen keskityin taisteluun. Seurasi nimittäin hyvin nopeatempoinen kahakka, jossa minä ja Prasad yritimme hakata hirviötä, joka onnistui epäonneksemme pakenemaan häkistään. Kahakkaa pahensi entisestään täysin järjelle käsittämätön tapahtuma: huoneen keskellä olevasta reiästä nousi kolme jumalatonta lonkeroa, joiden päissä oli eräänlaiset suuret tarttumapihdit. Nämä valtaisat lonkerot saivat Alainin melkein sekoamaan, ja olikin  hyvää onnea, ettei hän vahingossa tippunut kaivoon perinpohjaisesti säikähdettyään.

Taistelu yltyi ja sai epätoivoisia piirteitä. Punasilmäinen hirviö onnistui saamaan Prasadiin pahannäköisiä iskuja, ja lonkerot häiritsivät jatkuvasti mahdollisuuksiamme toimia. Huomasin kuinka yksi lonkeroista kiusasi Alainia, joka yritti paeta takaisin ovelle aina välillä kivusta kirkaisten. Yritin auttaa loukkaantunutta Prasadia hirviön tappamisessa. Löin hirviötä raivoisasti, mutta ylimaallisella nopeudella se väistikin iskuni ja tarttui käteeni pitkäkyntisellä kourallaan. Tunsin hirvittävää kipua, kun olento puristi rannettani ja kynnet pureutuivat syvälle lihaani saaden miekkani putoamaan lattialle. Kipu oli kenties kovinta koskaan kokemaani ja sai miltei kylmät hermoni murrettua. Silmäni pullistuivat ja huusin täyttä kurkkua kuin tapettava eläin. Jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin irrottautumaan pirun otteesta ja hivuttautumaan kohti ovea. Prasad näytti olevan erittäin heikkona, mutta onnistui jotenkin löymään olennon maahan ja lähtemään pakoon. Lonkerot olivat kuitenkin vielä täydessä iskussaan ja haittasivat pakenemistamme huomattavasti.

Hetkeä myöhemmin olimme portaikossa kaikki kolme. Alain oli saanut takaisin hieman rohkeuttaan ja yritti kädet vapisten tutkia vammojaan. Prasad riisui varusteitaan kuin ne olisivat tulessa. Hän paljasti rintansa ja toisen reitensä, ja ymmärsin miksi. Hirvittävä musta tartunta söi hänen ihoaan jättäen vain tummunutta kuoliota jälkeensä.

Katsoin omia vammojani, jotka saivat minut kauhun partaalle. Käteni, johon olento oli tarttunut kynsillään, oli alkanut mustua samoin kuin Prasadin jalka. Sormeni eivät enää liikkuneet enkä pystynyt tuntemaan kättäni ranteesta eteenpäin. Ainoastaan polttava kipu jäyti käsivarttani edeten hitaasti mutta varmasti ylöspäin. 

Tiesin, mitä oli tehtävä, mutta en pystynyt siihen. Kyyneleet valuivat poskilleni ja hytisin kauhusta jäykkänä portaille kyyristyneenä. Katkeruuttani suurempi oli ainoastaan alati kasvava kipuni, jotka pakottivat minut toimimaan. Hapuilin nahkaista lääkelaukkuani vasemmalla - terveellä - kädelläni ja löysin vaaleaa jauhetta sisältävän koeputken. Avasin puisen korkin peukalollani ja imin nenääni annoksen valmistamaani rauhoittavaa yrttijauhetta. Tiesin, että koko annoksen nauttiminen olisi hyvin vaarallista, ja sisälsi huumaavan määrän lääkettä, mutta se oli ainoa mahdollisuuteni. Ruumiini tärisi ja tunsin, että kohtaus kaatumataudistani olisi pian tulossa, mutta kovetin mieleni ja vedin vielä yhden putkellisen lääkettä.

Olin suorastaan painajaismaisessa tilassa lääkkeiden ja kipujeni vaikutuksesta. Toisaalta järkeni ymmärsi, mitä oli tapahtumassa, mutta ajatukseni olivat kuin unta ja vain joka hetki paheneva kipu piti minut tässä maailmassa. Irrotin nopeasti vyöni ja kiristin sen tiukasti jo puoliksi pois syöpyneen käsivarteni ympärille.

Hampaani kalisivat ja minua kylmäsi. Hiljaa nyyhkyttäen hyvästelin mielessäni elämän sellaisena kuin olin sen tähän asti tuntenut . Hyvästelin ammattini, ja eheän ruumiini, ja monet elämän ilot, jotka eivät tämän jälkeen enää koskisi minua. Hyvästelin eheän sieluni, josta jäisi vain riekaleet jäljelle. Hyvästelin oikean käteni, joka oli ollut osa minua koko elämäni.

Vedin syvään henkeä ja painoin veitsen kaikin voimin läpi käsivarrestani ja huusin mielipuolisena veren roiskuessa kasvoilleni kädentyngästä. Ajatukseni muuttuivat sankaksi sumuksi enkä pystyt enää estämään pyörtymystäni.