Ropeskene haltuun

Suomalainen roolipeliharrastus elää ja voi hyvin. Tätä mieltä on ainakin roolipeliaiheinen podcast Ropeskene, joka nimensä mukaisesti toimittaa skenen kuulumisia eri puolelta Suomea. 

Maailmanvalloitus alkaa Oulusta. Ensimmäisessä jaksossa esitellään paikallisen yliopiston roolipeliseuran toimintaa ja pelitapahtumaa Maracon. Alle sata henkeä vuosittain kokoava Maracon erottuu korkeatasoisten peliensä ja pelinjohtajiensa ansiosta - toisaalta esimerkiksi puheohjelmaa ei ole lainkaan.

Toinen jakso tehdään Tampereella, jossa puheenvuoron saa Heimot-roolipelin tekijä Miska Fredman. Kotoisa O'Connels-pubin häly kuuluu taustalla Fredmanin kertoessa vaihtoehtoisista tavoista pelata peliään. 

Ropeskene onnistuu taidokkaasti tuomaan esille sen tosiseikan, että roolipelaaminen on pohjimmiltaan henkilökohtainen kokemus, ja että pelikulttuurit eri kaupungeissa ja erityisesti eri peliporukoissa eroavat toisistaan suuresti. Suomalainen roolipeliskene muodostuu eri alueiden, peliseurojen ja kuppikuntien skeneistä, joista podcast Suomen kiertueellaan raportoi. 

Ropeskene on toivottu lisä suomeksi roolipelejä käsittelevien blogien, foorumien, ja muun median rinnalle erityisesti siksi, että se on valinnut formaatikseen kuunneltavat podcastit. Roolipelikulttuuri, pelaamisen tavat, tyylit ja erityispiirteet välittyvät kuuntelijalle suodattamattomina ja kaikkine vivahteineen kuunneltavista haastatteluista. Tämä tuskin olisi mahdollista kirjoitetussa muodossa. 

Suosittelen tutustumista tähän mainioon podcastiin ja kiitän kohteliaimmin Ropeskenen toimitusta. 

Arvostelussa D&D 4 DM's Guide

Kymmenes päivä Suuren Dagonin vuotta 2008 arvosteltiin ikisuosikki D&D:n uusi pelinjohtajan käsikirja, mikä jäi minulta meidän kaikkien epäonneksi huomaamatta. Haluan kuitenkin paikata erheen, ja paimentaa arvoisat lukijani takaisin tiedon ja katsomuksen pariin.

Mikko Virtaperko kaikessa viisaudessaan käsitteli pelinjohtajan käsikirjaa muun muassa seuraavin sanankääntein:

"DMG 3.5:n takakannessa on slogan Realms of inspiration await discovery, Luovuudentäytteiset todellisuudet odottavat löytämistään. DMG 4:n takakannen iskulause kuuluu Great heroes need great adventures, Suuret sankarit tarvitsevat suuria seikkailuja. Tekstit ovat hyvin valittuja ja kertovat jotain eri laitosten luonteesta."

"Realismista pitävät tulevat repimään partaansa ja tarinankerrontaan painottavat murskaamaan aurinkolasit kouraansa."

Koko arvostelu kirjoitettiin kiinnostuksen kivitauluihin Roolipelit.net-sivustolla.

PS. Lue myös DK:n ennen julkaisematonta arkistomateriaalia: Hahmoni pyövelinä tai Kultistissa julkaistu Roolipelaajan maailmanloppu.

PPS. Ainiin, ja tervetuloa jälleen elpyneen Dagonin lukijoiksi. Keskitän jatkossa kaikki roolipelaamiseen liittyvät jutut tänne.

Roolipelaajan maailmanloppu

Kultistin arkistosta, teksi 2.5.2008

Koska Aamulehti ei tänään siunautunut postilaatikkoon, oli minun juotava kahvini mehukkaamman lukemiston kera. Roolipelaajan 15. numero käsittelee maailmanlopun teemaa.

Toivuttuani siitä, että lehden sivuja oli käytetty jo tuttuun tapaan ruotsalaisista larpeista jaaritteluun ja että kolumni valittavista roolipelaajista oli melko turha, saatoin vihdoin syventyä aiheeseen. Niin vanha kuin teema onkin, löydettiin siitä lehdessä paljon oleellista. Kannattaa tutustua.

Maailmanloppu on oman peliporukkamme peleissä jäänyt kokematta. Pelkkä ajatuskin tuntuu hieman absurdilta ja vieraalta - meidän peleissä on yleensä itsetarkoituksellisesti pyritty elävän ja aidon tuntuisen pelimaailman kuvaamiseen. Mitä lähemmäksi uskottavaa kuvausta on päästy, sitä elämyksellisempää pelaaminen on ollut. Miksi tuhota jotakin kaunista, kun sen on vaivalla saanut luotua?

Enemmän omalta tuntuu Ville Vuorelan esittämä ajatus henkilökohtaisesta maailmanlopusta. Yritysjohtaja, joka menettää muun muassa työpaikkansa, perheensä, ystävänsä ja sosiaalisen statuksensa, kokee oman sisäisen maailmanloppunsa. "Parhaiten se (em. teema) tuntuu sopivan nykyaikaan tai lähitulevaisuuteen sijoittuviin synkempiin peleihin. Ehkä näin on siksi, että pudotessaan pohjalle nykyihminen putoaa pitemmän matkan kuin kehitysmaaolosuhteissa elänyt keskiaikaistyyppinen seikkailija.", Burger selittää.

Miksi aina on aloitettava pohjalta ja edettävä huipulle? Miksei aloittaa huipulta ja syöksyä epätoivoinen, pitkitetty matka kohti ojanpohjaa. (Mike Pohjola varmaan sanoisi tämän johtuvan D&D:n mieliimme juurruttamasta kapitalistisesta ihanteesta, sillä ovathan kaikki roolipelit poliittisia!)

Ehkä olemme pitäytyneet liiaksi helpoissa aiheissa. Sillä kyllähän vähänkin peliin eläytyvän pelaajan mieli mustuu, jos tulevaisuuden ainoa näkymä on kuolema. Maailmanloppu on hämmentävä aihe, jonka käsittelyä pitää pohjustaa pitkään ja hartaasti. Kenties joskus aika on kypsä ja loppu voidaan ottaa vastaan myös meidän pelipöytämme ääressä.

Uusi roolipelisivusto avattu

Tänään avattiin uusi suomalainen, erityisesti tietokone- ja konsoliroolipeleihin keskittyvä portaali Ekspa.net. Portaali sisältää tavanomaisen foorumin lisäksi myös ajankohtaiset uutiset roolipelimaailmasta, blogin sekä rakenteilla olevan linkkihakemiston. Ekspa.netin ylläpidon mukaan portaali jatkaa siitä, mihin edeltäjänsä, kohtalaisen suosittu mutta nyttemmin edesmennyt foorumi, Ropelli.net jäi. Ekspan IRC-kanava #ekspa.net löytyy Quakenetistä.

Dungeonin tuoksuinen kuvasarja

Kaikkien roolipelien anoppi, Dungeons & Dragons™ on epäilemättä maailman rakastetuin ja vihatuin sankaripeli. D&D:tä pelanneille tutut fantasiakliseet ja sääntöjärjestelmän hullunkurisuudet jaksavat huvittaa yhä uudestaan ja uudestaan. Tätä mieltä on ainakin peliä ja sen pelaajia kirpeästi parodioiva Order of the Stick, josta on julkaistu jo lähes 500 sivua sarjakuvaa.

Nyt sarjakuvaa on mahdollista seurata reaaliajassa myös DK:n kautta - vasemmasta sivupalkista löydät kolme uusinta julkaisua. Älä unohda myöskään nimimerkki Sopen suomalaisille roolipelijulkimoille virnuilevaa sarjakuvaa.

Roolipelin kauhu

Peliporukkamme koki toissa päivänä jotakin monessa suhteessa uutta: kokeilimme one shot kauhuskenaariota, kerronnaltaan erikoista selviytymispeliä, josta selvinnyt ei yksikään hahmo. Roolipelaajassa julkaistu Zombeja! Ovella! -roolipeliharjoitus ei jättänyt pelaajia kylmäksi - hahmojen kuolema pelin päätteeksi oli, paitsi hahmoille itselleen, myös hyperventiloiville pelaajille odotettu helpotus. Zombien vetovoima klassisena kauhuelementtinä tuli jälleen todistettua, mutta mitä mikropelistä todella jäi käteen? Tuliko kauhu genrenä kulutettua kerralla loppuun, vai onko se mahdollisesti tulevaisuuden tyylilaji?

Idea skenaarion pelaamiseen syntyi, kun osa pelaajista estyi saapumasta paikalle, ja käynnissä olevan kampanjamme pelaaminen ei ollut mahdollista. Koska kukaan ei ollut halukas ottamaan harteilleen uuden pelin johtamisen taakkaa, oli keksittävä jotain muuta. Kuin tilauksesta Roolipelaajan valmisseikkailu muistui Joonaksen mieleen.

Peliporukkamme kokoontui pöydän ääreen ja uutta peliä alettiin tarkastella uteliaina. Zombipeli rakentui yksiakselisesta "pelilaudasta", jolla zombit etenivät asteittain pelihahmoja kohti ja hahmot pyrkivät vastaavasti toiseen suuntaan, turvaan. Pelissä hahmot saattoivat riidellä keskenään, jolloin toinen osapuoli pääsi askeleen lähemmäs turvaa ja toinen tuhoa kohti. Näin ollen loppunsa hahmot kohtasivat yksi kerrallaan. Myös toisen puolesta uhrautuminen ja hahmojen yhteistyö oli pelissä mahdollista.

Yksinkertaista peliä täydensi yhteinen kerronta. Kukin pelaaja sai vuorollaan kertoa zombien ja sivuhahmojen tekemisistä ja tapahtumista yleensä pelinjohtajan tapaan. Lisäksi kukin sai kuvata oman hahmonsa tekemiset. Sääntöjen mukaan pelin aloittajaksi valittiin viimeksi zombileffan nähnyt Juho.

Käytännössä peli oli siis yhteistä tarinankerrontaa. Sinänsä kiinnostava roolipelaamisen muoto sekin. Kerronnan ongelmaksi muodostui kuitenkin liian nopea ja suoraviivainen eteneminen - kauhun syntyminen peliin olisi vaatinut rauhallisempaa kypsyttelyä. Kaikille tuttuja zombeja tuli käsiteltyä laajalti, mörinä kuului ja lima lensi. Pelin tunnelma jäi kuitenkin korkeintaan jännityksen tasolle.

Pelikokemus oli puutteistaan huolimatta antoisa ja roolipeliharjoituksia nähdään varmasti myös tulevaisuudessa. Mini- tai mikropelejä voi lähtökohtaisesti hyödyntää monin eri tavoin; niissä voidaan kätevästi keskittyä yhden teeman, idean tai jäntevän juonen ympärille tai käsitellä jotakin tiettyä tunnelmaa tai ongelmaa. Kertapelit sopivatkin luonteeltaan mainiosti eri pelijärjestelmien tai genrejen kokeilemiseen.

Etenkin kauhu mahdollisuutena on kiinnostava. Vaikka zombien temmellys ei tällä kertaa kauhua juuri tuottanutkaan, olisi genren pariin mukava palata uudestaan. Pelkoa ja epätietoisuutta käsittelevät pelit ammentavat sisältöä suoraan ihmisen perusluonteesta - ihmisen, jolle kaikki tuntematon on pahaa. Näin ollen astetta hienostuneempi Cthulhun kutsu ja vielä kokeilemattomat World of Darkness ja Warhammer Fantasy Roleplay kiehtovat tulevaisuuden haasteina. Jännityksellä odotan, mitä kesä ja tulevat pelit tuovat tullessaan.