Lääkäri Aldaronin päiväkirja - Osa X

Oli kulunut kai jo kaksi kuukautta siitä, kun saavuin Oftiin kauppalaivan matkustajana ja verraten halpana miehenä, sillä hädin tuskin pystyin maksamaan matkastani. Vaikka totta puhuakseni ajantajuni oli jonkin verran hämärtynyt sen jälkeen - niin nopeasti olivat päiväni kuluneet tässä merkillisessä etelän maassa. Onhan niin, että ihminen kerran tottuessaan säännölliseen elämään unohtaa itsensä ja ajan kulumisen suoriutuessaan päivittäisistä askareistaan asiaa sen enempää ajattelematta.

Oftiin saavuttuani olin tosiaan saanut paljon aikaan ja sopeutunut hyvin uuteen asemaani ja jokapäiväisiin rutiineihini. Työskentelin varhaisesta aamusta myöhään iltapäivään lääkärin vastaanottoa pitäen ja annoin Alainin ja Denalan huolehtia monista työtäni helpottavista järjestelyistä itse ammattiini keskittyen. Iltaisin kävin Akatemian kirjastossa lukemassa oftilaisen koulukunnan leikkaus- ja lääkintäoppeja tietojani kartuttaakseni, mihin asemani kiltalääkärinä oikeutti. Enkä halveksinut tavallisempiakaan ajanvietteitä, vaan vietin aikaa yhtälailla viinituvissa ja olutkellareissakin joskus harvoin myös punaisin lyhdyin koristellun kadun laitoksissa vieraillen. Myös kaunis vuokrataloni alkoi näyttää päivä päivältä hienommalta puusepän kisällien kantaessa uusia huonekaluja sen huoneisiin, joten aloin hieman nauttia olostani Oftin yläkaupungissa.

Olin kai siten melko onnekaskin mies, enkä ainakaan pitänyt itseäni yhtä kurjana kuin vielä saapuessani Oftiin, vaikka tunsinkin että jotain merkityksellistä puuttui elämästäni. Kuitenkin varani olivat karttuneet ja saatoin viettää varsin mukavaa ja säätyni mukaista elämää, vaikka pohjimmiltani olinkin varsin vähään tyytyväinen, mikä saattoi johtua nuoruuteni ympäri Jaconiaa vaeltaessa kuluttamistani vuosista. Mutta voidakseni paremmin selittää hieman sekavaa mielentilaani kerron joitakin viimeisimpiä tapahtumia.

Pari päivää sen jälkeen, kun Alain oli kantanut tuntemattoman ruumiin talooni, mistä tapauksesta ei sittemmin enää puhuttu, söimme Ruususalissa illallista yhdessä Alainin kanssa. Ja osoittaakseni tapauksen unohdetuksi ja muutenkin tuodakseni esiin hyvää mieltäni, käskin Denalan teurastaa jäniksen ja avata viiniruukun sinetin, niin että pidoista ei puuttuisi hyvää ruokaa ja juomaa. Ja Denala toden totta ylittikin itsensä valmistaessaan herkullista jänispaistia lanttujen, porkkanoiden ja perunoiden kera ja maustaen koko hoidon hyvillä yrteillä ja suolalla. Jälkiruoaksi hän tarjoili sitrushedelmiä ja kermaa, eikä ateriasta siten todella puuttunut mitään.

Näin syödessämme illallista Alain ryhtyi innokkaana kertomaan uudesta ajatuksestaan liiketoimintamme suhteen. Hän oli näet ottanut selvää yrttikaupan monimutkaisesta alasta, johon soppaan ainakin apteekkarit kiltoineen, torin epärehelliset yrttikauppiaat, huumekauppiaat ja monet välittäjät sekä keräilijät olivat työntäneet lusikkansa Oftin kaupungissa. Alain pyrki parhaansa mukaan selittämään, mikä kunkin tahon osuus yrttien hankkimisessa ja myynnissä, vaikka en siitä paljon ymmärtänytkään. Kuitenkin Alain ehdotti, että ryhtyisimme pyörittämään yrttikauppaa Oftissa ostaen suuria määriä erilaisia yrttejä suoraan maaseudun viljelijöiltä ja keräilijöitä välittääksemme ne sitten eteenpäin suoraan apteekkarille ja osin omaan käyttöömme välttääksemme siten tavanomaiset välikädet. Näin saisimme varman tulonlähteen kovinkaan monia lakeja rikkomatta.

Kieltämättä Alainin ajatus kuulosti järkeenkäyvältä, joten annoin siunaukseni asialle ja kehotin Alainia keskustelemaan Ruususalia viistosti vastapäätä liikettään pitävän apteekkari herra Rabastin kanssa. Rabast oli näet jo hyvä tuttuni ja ammattinsa edustajaksi varsin kunniallinen mies, jonka kanssa olin tehnyt pysyvän tilaussopimuksen tarvitsemistani lääkeyrteistä ja siksi uskoin hänen olevan myötämielinen Alainin ehdotukselle alihankinnasta.

Seuraavana päivänä kolkutettiin ovelleni varhain ja rientäessäni avaamaan kohtasin yllätyksekseni mestari Herlinin. Mestari tervehti minua kohteliaasti ja pyysin hänet peremmälle talooni. Vaihdoimme muutamia kohteliaisuuksia, ja Herlin tiedusteli, olinko tyytyväinen hänen toimittamiinsa huonekaluihin. Ylistin hänen kädenjälkensä tarkkuutta huonekaluissani ja tiedustelin myös hänen vointiaan, sillä hän oli jo vanha mies.

Siten pääsimmekin asiaan, koska kävi ilmi, että Herlin oli potenut jo jonkin aikaa kiusallisia nivelkipuja, ja katsoin parhaaksi tehdä hänelle perusteellisen tutkimuksen. Sainkin pian selville, että Herlinin nivelet erityisesti hänen käsissään olivat reumatismin kalvamat, mikä suuresti haittasi hänen puusepän ammattinsa harjoittamista. Selvitettyäni mestarille erilaiset vaihtoehdot hoidon järjestämisen suhteen, tulimme molemmat siihen tulokseen, että parasta olisi, jos mestari nauttisi hänelle valmistamaani parantavaa yrttilientä sekä kävisi viikoittain luonani hoidattamassa käsiään parantavin hautein. Näin menetellen Herlin saisi parhaat mahdolliset hoidot vaivoihinsa, enkä edes veloittanut häntä palveluksistani, vaan jätin asian hänen kunniansa ja omatuntonsa varaan luottaen siihen, että Herlin laskisi seuraavaan huonekalulaskuuni hyvän alennuksen.

Viralliset asiat hoidettuamme Herlin vihdoin kysyi, miten hänen tyttärensä oli viihtynyt Ruususalissa. Kerroin Denalan olevan mitä ammattitaitoisin kodinhoitaja ja etten ole hetkeäkään katunut kauppojani, vaan ennemminkin olin varsin tyytyväinen häneen, vaikka hän olikin mykkä. Enkä tässä yhteydessä viitsinyt mainita, että olin kouluttanut tytöstä kirjurin ja opettanut hänet laskemaan ja tekemään vaativampiakin töitä kotitaloudessani saaden hänestä moninkertaisen hyödyn, jotta Herlin ei katuisi sopimustaan ja alkaisi vaatia lisää vuokraa tyttärestään. Päinvastoin Herlin oli varsin huojentunut siitä, että ylipäätään tahdoin pitää tytön ja kehotti minua säännöllisesti pieksemään tyttöä, jotta tämä ei ylpistyisi ja alkaisi kuvittelemaan liikoja itsestään. Lupasin Herlinille joskus piestä tyttöä, jotta suoriutuisin siten omista velvoitteistani palvelijaani kohtaan. Näin erosimme miellyttävissä merkeissä, ja Herlin lähti keventynein mielin Ruususalista.

Loppupäivä kului tavallisten askareitteni parissa, mutta illan koittaessa sulkiessani liikettä kuulin ryminää ja tömistelyä alakerran takaovelta. Sisään saapui yltä päältä pölyinen Alain, joka hyväntuulisena tervehti minua ja kertoi heti saaneensa uuden liiketoimintansa aloitettua. Myös Denala saapui paikalle ja ryhtyi heti siivoamaan Alainin kuraisia saappaanjälkiä lattiasta, sillä Alain oli ottanut tavakseen kiusata Denalaa tahallaan levittämällä kuraa ympäriinsä ylimääräisiä töitä aiheuttaen. Huomasinkin kuinka Alain virnisti pirullisesti ja iski ainoaa silmäänsä Denalalle, joka puolestaan katsoi miestä inhoten, ja aavistin siitä, että jokin hiersi näiden kahden välejä.

Alainin saappaat olivat tosiaan likaiset eikä hänen pölyisessä matkaviitassaankaan ollut kehumista, ja mitä ilmeisemmin mies oli ratsastanut koko päivän. Olin näet edellisenä iltana antanut Alainille kokonaista seitsemän kultarahaa ratsuhevosen hankintaa varten, sillä pidin kai itseäni jo varakkaanakin miehenä ja katsoin tarvitsemamme moisen ylellisen kulkuvälineen. Enkä ollut pahoillani, että Alain ei ollut tuonut vaihtorahaa takaisin hevosesta, vaikka hyvin aavistin hänen käyttäneen tinkimisen jaloa taitoaan ja maksaneen hevosesta enintään viisi tai kuusi kultarahaa, sillä katsoin hänen tehneen minulle muita palveluksia erotuksen arvosta.

Kuljimmekin siten ulos takaovesta sisäpihalle katsomaan uutta hevostani, joka olikin varsin terveen näköinen ruuna, jolla oli vielä ainakin puolet elinvuosistaan jäljellä. Alain esitteli minulle hevosta ja kertoi hyvistä kaupoistaan, mutta vaihtoi pian aihetta ryhtyen innostuneesti kertomaan yrttikaupoistaan. Alain oli kertomansa mukaan käynyt aamulla ostamassa hevosen ja ratsastanut sitten pohjoiseen Oftin maaseudulle. Sieltä hän oli löytänyt jonkun yrttiviljelijän, joka vain vaivaisesta saapasparista oli mielistynyt Alainiin niin paljon, että oli luvannut toimittaa jatkossa yrttinsä yksinomaan hänelle. Tästä ajattelin, että Alain oli varmasti raskaasti pettänyt tuota oppimatonta viljelijää, mutta en viitsinyt torua siitä häntä, vaikka mieleni tekikin. Joka tapauksessa Alain oli onnistunut luomaan toimivat perusteet yrttikaupalleen, sillä hän oli saanut myös kunniallisen apteekkarin herra Rabastin suostuamaan ajatukseen. Siksi Alain iloitsi jo etukäteen tulevia voittojaan, joista myös minä luonnollisesti saisin osani.

Siirryimme takaisin sisälle, ja kutsuin Alainin toisen kerroksen huoneistooni, jotta voisimme istua nojatuoleissa takkatulen ääressä ja nauttia hyvää viiniä. Vaatteet vaihdettuaan Alain tulikin huoneeseeni, ja Denala kaatoi viiniä pikareihin ja tarjoili sitä meille välillä Alainille nenäänsä nyrpistäen. Nautimme viiniä, ja mieli keventyneenä kerroin muille, että mestari Herlin oli käynyt tänään vastaanotollani. Kerroin myös, että mestari oli vannottanut minua kurittamaan Denalaa säännöllisesti, jotta tämä ei kävisi liian ylpeäksi. Ehtimättä kertoa asiaa loppuun, Alain puuttui puheeseen ja sanoi mielellänsä kurittavan tyttöä, jos en itse haluaisi sitä tehdä, ja miehen irstaasta hymystä arvasin, että hän kerrankin todella tarkoitti mitä sanoi. Denala kuitenkin kimpaantui tästä pahasti ja otti hameensa helmasta paperia ja teroitetun hiilenpalan ja kirjoitti nopeasti, että se, joka tässä talossa eniten ansaitsee tulla kuritetuksi, ei suinkaan ole hän, ja näytti tämän viestin minulle ja Alainille.

Itseäni syntynyt tilanne huvitti suuresti, sillä niin mainiosti Denala näpäytti Alainia, vaikka unohtikin palvelijan asemensa. Alain kuitenkin kimpaantui, ja julisti kovaan ääneen, ettei olisi kenenkään kuritettavissa, vaan vapaa mies. Mutta tuo oli mielestäni jo liikaa, ja muistutin Alainia siitä, kuka on herra talossa, ja että hän säätyyn kuulumattomana miehenä on juridiselta asemaltaan vain laiton irtolainen ja vieläpä ulkomaalainen, niin että ilman suojelustani hänelle voisi käydä hyvinkin huonosti. Mutta antamatta itseni kiihtyä sanoin asian olevan loppuun käsitelty ja nautimme lopun viinin kaikessa hiljaisuudessa.

Kieltämättä jäin kuitenkin mielessäni pohtimaan, pitäisikö minun todella kurittaa Denalaa niin kuin hänen isänsä, hyvä tapa ja isännän velvollisuus edellyttivät. Tyttö oli kuitenkin hoitanut työnsä tähän mennessä hyvin, vaikka olikin varmaan jo liian ylpeä saatuaan talouskassani hoidettavakseen ja opittuaan kunnolla laskemaankin. Tulinkin siihen järkevään tulokseen, että tytön pieksemisestä olisi varmasti vähemmän haittaa kuin hyötyä, ja antaisin hänelle ruokokepistä, kun joskus olisin riittävän pahalla tuulella niin tehdäkseni.

Tosiasiassa en silti uskonut nauttivani tuosta toimituksesta, sillä vaikka Denala oli mykkä, hänen läsnäolonsa ja puuhastelunsa talossa lievitti kai hieman yksinäisyyttäni, johon olin kyllä kohtalaisesti jo sopeutunut. Tunsin myös vastuuta hänestä, mitä en ollut elämässäni aiemmin kokenut. Näin ollen ajatukseni olivat vähintäänkin sekavia ja ristiriitaisia, mihin viinillä saattoi olla osuutta, ja Alainin ja Denalan lähdettyä menin pian nukkumaan ajatuksia selvittääkseni.

Mutta jotta voisin tarkemmin selittää, miksi tyhjyyden tunne painoi rintaani ja mitä oikeastaan tarkoitin aikaisemmin kirjoittaessani, että kohtalo puuttui taas elämäni kulkuun epätodennäköisiä sattumuksia eteeni heittäen, on minun jälleen aloitettava uusi luku päiväkirjassani.

Lääkäri Aldaronin päiväkirja - Osa IX

Seuraavat päivät kuluivat nopeasti hoitaessani monia käytännöllisiä järjestelyjä, jotka liittyivät liiketoimieni aloittamiseen ja uuteen talooni. Minun oli näet ensi töikseni selvitettävä, millaisia erityispiirteitä lääkärin ammatin harjoittamiseen kuului Oftissa, ja sainkin pian käsityksen siitä, mikä oli maan tavan mukaista. Oftilaiset olivat nimittäin oman etunsa tunnistavaa kansaa, jolle mikään laillinen tai laitoin liiketoiminta ei ollut vierasta. Maan tavan mukaan lääkärit ja apteekkarit määräsivät hoitoja ja rohtoja silloinkin, kun niistä ei täydellä varmuudella ollut potilaalle mitään huomattavaa hyötyä – eikä tämä käytäntö ollut mitenkään harvinainen, vaan ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tämä, ja muut eroavaisuudet, joita löysin ammattikunnastani Oftissa, närkästytti minua aluksi, mutta tulin pian siihen tulokseen, että käytännössä ei ollut mitään moitittavaa. Tulivathan potilaat terveiksi joskus vain uskomalla lujasti parantumiseensa ja lääkäriinsä, vaikka hoidot olisivatkin puutteellisia tai jopa tekaistuja. Ja olisihan oftilaisten viekkauden aliarvioimista luulla, että potilaat eivät parhaiten itse tietäisi, mistä lääkäreilleen maksavat, ja tämä seikka parhaiten oikeuttaakin lääkärinpalkkion ottamisen niistäkin hoidoista, joiden vaikuttamattomuus on ennalta tiedossa.

Liiketoimintani aloittaakseni määräsin siis Alainin etsimään taitavan puusepän, joka valmistaisi kaikki tarvittavat huonekalut uusiin liike- ja asuintiloihini. Eikä kulunut kuin päivä, kun Alain kutsui eteeni mestari Herlinin, puusepän, joka saapui varhain aamulla Ruususaliin tyttärensä käsipuolessa kulkien. Mestari oli jo harmaapartainen mies, joka laadukkaista vaatteistaan ja kunnioittavasta käytöksestään päätellen oli varsin ammattitaitoinen, ja saimmekin pian sovittua koko taloni kalustamisesta. Mestari ei säästellyt ideoitaan keksiessään toinen toistaan parempia ratkaisuja taloni kalustamiseksi, enkä minä suuresti vastustellut hänen hyviä suunnitelmiaan. Sovimme siis kaupasta sellaisin ehdoin, että huonekalut valmistettaisiin kolmen kuukauden ajanjaksolla ja maksettaisiin kolmessa erässä, sillä vaikka mestarilla oli lukuisia kisällejä, ei kokonaisen kaupunkitalon varustaminen ollut mikään vaatimaton tilaus.

Yllätyksekseni kaupankäynti mestarin kanssa ei rajoittunut ainoastaan huonekaluihin, vaan kävi ilmi, että puusepän tytär oli Alainin tarkoittama nuori nainen, joka olisi halukas tulemaan piiaksi talooni. Niinpä tutustuin tähän nuoreen tyttäreen, joka oli hoikka mutta terveen näköinen, ja jonka pitkät tummat hiukset olivat kiinnisolmitut. Kävi ilmi, että tyttö oli syntyjään mykkä, mutta oppinut kirjoittamisen taidon, ja ilmaisikin itseään hiilenpalalla milloin millekin alustalle kirjoittaen. Mestari esitteli tytön Denalaksi ja kertoi hänen olevan seitsemäntoistavuotias. Hetken keskusteltuani heidän kanssaan mielistyinkin Denalaan, jonka älykkäät, oppivaiset silmät ja sisukas käytös tekivät minuun vaikutuksen. Denala käyttäytyi asemaansa kuuluvalla tavalla eikä mitenkään sopimattomasti sekaantunut neuvotteluihin, joita mestarin kanssa kävin, vaan tarkkaili vain kirkkailla silmillään tapahtumien kulkua, mutta huomasin silti, että hän oli oman etunsa tunnistava, määrätietoinen nuori nainen, ja siksi varsin sopiva tehtäväänsä. Enhän olisi halunnut palkata kotini hoitajaksi naista, joka jo vähäisten vastoinkäymisten kohdatessa luovuttaisi ja antaisi luonteensa taipua valittamaan ja itkemään taakkaansa, vaan ennemminkin arvostin tietynlaista henkilökohtaista ylpeyttä - kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen saakka.

Niinpä laadin mestarin kanssa kontrahdin Denalasta, joka työskentelisi ja asuisi talossani kuusi päivää viikossa ja pitäisi vapaata seitsemäntenä – silloinkin oikeutettuna syömään kustannuksellani. Enkä vielä sopimuksen laatimisen hetkellä vielä ymmärtänyt, miten suurta hyötyä Denalasta minulle olisikaan, ja kuinka hänen mykkyytensä, jota pidin vähäisenä haittana, oliskin lopulta siunauksen kaltainen ominaisuus.

Seuraavana päivänä saapuikin Denala vähine tavaroineen ovelleni, ja autoin hänet sisään. Kiersin talon ympäri hänen kanssaan samalla selittäen, minkälaisia tehtäviä hänelle kuuluisi talossa – kahden lämpimän aterian valmistuksen lisäksi Denalan oli määrä pitää talo siistinä ja huolehtia lämmityksestä. Osoittaakseni hyvää tahtoa annoin Denalan valita mieleisensä huoneen talon kolmannesta kerroksesta omaksi huoneekseen enkä ollut pahoillani, kun hän tahtoi asettua hovimestarille tarkoitettuun, suurempaan huoneeseen. Pistin kuitenkin merkille, että Alain ryhtyi käyttäytymään röyhkeästi Denalaa kohtaan heti tämän asetuttua taloksi sotkien saappaillaan mutaan lattiat, jotta tytölle aiheutuisi ylimääräistä työtä. En kuitenkaan ajatellut asiasta mitään, sillä olihan se vain tavanomaista kiusantekoa eikä siten vaaraksi.

Loppupäiväksi tekemistä keksiäkseni annoin Alainille tehtäväksi hankkia minulle asiakkaita hyvien käsityöläisten ja porvarien parista, jotta voisin viipymättä aloittaa liiketoimintani. Hän ryhtyikin välittömästi tähän mieluisaan toimeen ja vietti päivän ja illan eri kapakoissa milloin jokilaivan kapteeniksi tai mattokauppiaaksi tekeytyneenä, ja valehteli päästään erilaisia tarinoita muille asiakkaille. Oikealla hetkellä hän käänsi puheenaiheen lukuisiin ruumiinvammoihinsa ja muisti joka kerralla ylistää, kuinka ulkomaalainen mestari Aldaron oli hänet parantanut. Alainin työ osoittautui myöhemmin niin tulokselliseksi, että asiakashankinnasta tuli hänelle oikea sivutyö. Toiminnassaan hän luonnollisesti noudatti killan määräyksiä eikä sortunut suoranaiseen mainontaan – katuhuutajien ja julisteiden käyttö oli näet kiellettyä – vaan toimi hienovaraisesti suositellen palvelujani oman kokemuksensa pohjalta.

Aikani Ruususalissa kului nopeasti ja työntäyteisesti ja ennen kuin huomasinkaan olin jo asunut uudessa kodissani viikon verran. Asiakkaita alkoi hiljalleen etsiytyä luokseni, mikä oli paljolti Alainin ansiota, ja liiketoimintani rupesi kannattamaan. Kohtasin vastaanotollani monia uusia tuttavuuksia, joista mieleenpainuvin oli kenties kapteeni Sinihammas, joka kärsi miehistöineen keripukista ja maksoi kohtuullisesti avun saatuaan. Hoidin muitakin yläkaupungin porvareita milloin lääkiten heidän reumatismiaan tai parsien haavojaan, kun he olivat kaatuneet portaissa viinikohmeloissaan tai muutoin loukanneet jäsenensä. Sainkin pian havaita, että työni oli varsin helppoa ja miellyttävää kaikessa vaihtelevuudessaan, sillä useimmat asiakkaani olisi nuorinkin kisälli pystynyt parantamaan eikä minun siten tarvinnut liiaksi rasittaa päätäni sopivia hoitoja keksiäkseni. Tärkein työni olikin hyvän ihmistuntemuksen hyödyntäminen luottamuksellisten asiakassuhteiden aikaansaamiseksi, missä vakuuttavasta esiintymisestä oli suurta hyötyä.

Iltaisin työpäivieni päätteeksi ryhdyin opettamaan Denalalle monia hyödyllisiä taitoja, sillä olin huomannut että hän oli halukas oppimaan uutta. Tämä johtui kai pitkälti siitä, että hän joutui tekemään paljon yksitoikkoista ja kyllästyttävää työtä talossani ja kaipasi siten haasteita. Opetin Denalaa kirjoitustaidossa, jotta hänen käsialansa parantuisi ja hän oppisi kirjoittamaan virheittä. Arvelin näet hänestä olevan minulle suurempaa hyötyä pätevänä kirjurina kuin pelkkänä kodinhoitajana.

Myös opetin hänet kasvattamaan jäniksiä häkissä, sillä luonteeltani saitana miehenä halusin säästää ruokakuluista, ja olin kuullut että jänikset lisääntyvät nopeasti. Enkä uskonut jäniksiä pitämällä loukkaavani minkään killan tai ammattikunnan erivapauksia lihan tuottamisessa, koska pidin vain muutamaa jänistä yhdessä ylimääräisistä huoneistani. Yhtä kaikki, Denala ei ilmaissut inhoavansa elukoita, joten annoin tämänkin työn hänen hoidettavakseen.

Huomatessani tytön kehittyvän nopeammin kuin olin osannut odottaa ja kykenevän omaksumaan uusia tehtäviä vain muutamassa päivässä, päätin ryhtyä kouluttamaan hänelle kirjanpidon tärkeää taitoa, jonka itse olin aikoinaan opetellut pitäessäni liikettä Travanissa, jossa minulla ei ollut varaa kirjanpitäjään. Liikkeen pitäminen näet oli paljon hallinnollista työtä edellyttävää toimintaa, ja suuri osa ajastani kuluikin erilaisten tilausten ja laskujen kirjoittamiseen hyvän lääkärintyön sijaan. Opetin siis Denalalle, kuinka huolehtia siitä, että mitkään tarpeelliset välineet, kuten sidetarpeet ja alkoholi, eivät päässeet loppumaan, ja mistä kaikkea saattoi tilata ja miten. Ja olin enemmän kuin tyytyväinen huomatessani, kuinka Denala vain muutamassa viikossa omaksui taloudenpidon eri osa-alueet niin, että saatoin huoletta keskittyä vain oman ammattini harjoittamiseen joutumatta kuluttamaan ajatustakaan siihen, olivatko käytännölliset asiat järjestyksessä.

Totuuden nimessä en voi myöskään kieltää, etteikö tuon nuoren naisen seura tietyllä tavalla viehättänyt minua, vaan usein katselin Denalan perään hänen sitä huomaamattaan. Tarjosin hänelle silloin tällöin myös viiniä opettaessani hänelle uusia taitoja ja annoin joskus jopa hopearahankin hänelle, jottei hän ajattelisi minusta liiaksi pahaa. Outoa kyllä, tunsin tiettyä yhteyttä Denalaan, jonka mykkyys riisti häneltä mahdollisuuden puhua, minkä täytyi olla naiselle raskas risti kannettavaksi. Samalla tavoin itse yksikätisenä lääkärinä olin menettänyt jotain kallisarvoista, ja tästä syystä ajattelin, että ymmärsin Denalaa ja kenties hänkin minua.

Eräänä iltana puhdistaessani veitsiä toimenpidehuoneessa kuulin kovaa ryskytystä sisäpihalle johtavalta takaovelta. Oven takana oli Alain, joka heti oven avattuani työnsi syliini painavan, pitkän muotoisen säkin ja kiiruhti sisään. Alain oli sotkuinen ja aavistin muutenkin pahaa, ja hän sanoi tarvitsevansa nopeasti apuani, ja että säkki olisi vietävä pikimmiten kellariin. Niinpä käskin Denalan mennä huoneeseensa ja kannoin Alainin kanssa säkkiä, jonka sisällön aloin kauhukseni ymmärtää säkin painosta ja muodosta päätellen.

Päästyämme lattialuukusta kapeita portaita pitkin tomuiseen kellariin laskimme säkin maalattialle ja sytytimme riittävästi lamppuja kellaria valaisemaan. Alain kertoi saaneensa tehtävän varkaiden killalta: hänen oli määrä saattaa säkissä oleva ruumis täysin tunnistamattomaan kuntoon ja hävittää se jälkiä jättämättä. Ja tuskin olen ennen soimannut Alainia yhtä ankarasti kuin tuolloin hänen edesottamuksestaan, joka mielestäni oli varsin moraaliton. Mutta Alain rauhoitteli minua ja kertoi keikan olevan kertaluontoinen ja mitä turvallisin eikä unohtanut mainita kultapussista, jonka antaisi minulle palkkioksi hänen auttamisestaan, joten lepyin mieheen, ja ymmärsin, että tässä vaiheessa olisi myös minun etuni mukaista päästä tuosta ruumiista eroon ja nopeasti.

Alain ehdotti, että hävittäisimme ruumiin voimakkailla hapoilla, joita tiesi minun käyttävän välineideni puhdistamiseen. Toruin kuitenkin häntä hänen ajattelemattomuudestaan, sillä olivathan hapot liian kalliita moiseen tehtävään, jonka hurmeen roiskeita pelkäämätön mies pystyisi moukarilla ja sahallakin suorittamaan. Alain valahti kuitenkin valkoiseksi moitteistani, ja muistin miksi hän ylipäätään oli kai kääntynyt puoleeni: olihan mies entiseksi rikolliseksi varsin säikky ja verenpelkoinen. Ryhdyin siis toimeen, sillä itselleni lääkärinä ruumiit eivät olleet mitenkään kauhistuttava näky, vaan ennemminkin vain välttämätön elämän lopputuote, eikä ruumiin paloitteleminen ja hierominen tunnismattomaksi ollut ylitsepääsemätön suoritus.

Näin hävitin tuon ruumiin, ja vaikka työ itsessään ei minua hetkauttanut, en voinut olla ajattelematta mistä syystä tuo mies oli tapettu ja mitä kaikkea tapaukseen oikeastaan liittyi. Enkä välitä tässä kuvailla sen tarkemmin tapahtumia kellarissa, vaan totean ainoastaan, että saatuani työn valmiiksi Alain, jonka kasvot olivat muuttuneet huonovointisuudesta vihertäviksi, kantoi ruumiin jäännökset ulos talostani ja lähti kuljettamaan niitä työntökärryillä poispäin kaupungista. Tuon tarkemmin en osaa kertoa siitä, miten Alain onnistui pääsemään pois yläkaupungista keskellä yötä ruumis mukanaan ja kuljettamaan sen jonnekin päin Oftin maaseutua, jonne hän myöhemmin kertoi ruumiin haudanneensa, mutta palatessaan seuraavana aamuna hän oli likainen ja kärsineen näköinen eikä tahtonut enää puhua asiasta.

Seuraavana päivänä olin väsynyt ja tunsin huolien painavan hartiani kasaan edellisyön tapahtumien rasittamana. Oliko Alain sotkeutunut uudestaan murhapuuhiin, vaikka oli luvannut tehdä parannuksen? Millaisen riskin otin majoittaessani ja ruokkiessani tuon vaarallisen ystäväni? Ja oliko Denala huomannut epäilyttävän toimintamme? Ajatukset rummuttivat päässäni yrittäessäni ratkoa ongelmia, joihin en ollut edes syyllinen. Mutta en osannut tuolloin edes kuvitella niitä haasteita, joita seuraavat päivät toivat eteeni. Kohtalo näet jälleen kerran otti vallan elämästäni ja heitti eteeni mitä epätodennäköisimpiä sattumuksia, menestystä ja menetyksiä.