On kulunut noin viikko saapumisestani Oftiin, Jaconian likakaivoon. Totisesti, uskon nähneeni jo koko maailman, sillä tuskin missään Jaconian kolkassa olisi enää viheliäisempää kaupunkia kuin tämä.
Täällä ihmiset, jopa lapset, ovat kauppatavaran asemessa eikä kaupungista löydy mitään tavaraa tai palvelusta, jota ei olisi kaupan. Kaupunginvartijat ovat yhtä korruptoituneita kuin herransa valtaapitävät. Eivätkä kaupunkilaiset tunne tervettä pelkoa kumpiakaan kohtaan – tuskin edes jumaliaan kohtaan!
Mutta ennen kuin kerron enempää Oftin eteläisestä valtakunnasta, on minun kerrottava mitä tapahtui Selfiassa. Totean kuitenkin ensin, että kaikki muistiinpanoni tuolta ajalta ovat hävinneet jouduttuani tulenpalavassa kiireessä lähtemään maanpakoon voimatta edes pelastaa kaikkia päiväkirjojani, joten kirjoitukseni on vain hatarien muistikuvien varassa.
Vuosi sitten lähdimme laivamatkalle Selfiaan ystävieni Alainin ja Prasadin kanssa Travanin käytyä meille liian vaaralliseksi paikaksi asua. Laivamatkamme oli useiden vastoinkäymisten siivittämä – jouduimmehan melkein raastupaan, kun epäonnisesti laivamme tönäisi muuan kauppalaivaa ja paiskasi sen omistajan veteen. En myöskään tahdo sen tarkemmin selvittää, kuinka tuolla matkalla jouduimme keskelle barbaarien hyökkäystä erääseen satamakylään, ja kuinka otimme hyödyn tästä edullisen kauppatavaran hankkimisen muodossa. Tapahtui mitä tapahtui, laivamme oli Selfiaan päästyään täydempi kuin lähtiessään eikä tavara ollut arvotonta: laadukkaat matot, hyvät kankaat ja monet kallisarvoiset kääröt oli laskettu omaisuudekseni tuon tapahtumarikkaan laivamatkan päätteeksi.
Rantauduimme siis lähelle Selfian kaupunkia ja hankkiuduimme eroon hyvästä laivastani ja ylimääräisistä kauppatavaroista. Ennen kuin olimme edes kirjoittaneet nimemme sataman majatalon vieraslistaan, tapahtui odottamaton onnenpotku – niin kuin tuolloin luulin – ja kohtasin muuan lakeijan, joka oli kiireellisellä asialla.
Lakeija oli näet muuan kreivi Calthisin palveluksessa ja tullut vastaan jotakin kuuluisaa farrignialaista lääkäriä, jonka oli määrä saapua laivalla mitä pikimmiten. Nähtyään minun nousevan lääkärin arvolle ominaisessa asussa laivastani lakeija tarkkaamattomuudessaan sekoitti minut tähän kuuluun lääkäriin ja kiiruhti minua lähtemään mukaansa Calthisin linnaan. Kaikessa sekaannuksessa en katsonut tarpeelliseksi huomauttaa lakeijan erehtyneen henkilöstä – enkä usko, että sillä olisi ollut merkitystään, niin epätoivoinen lakeija oli lääkärin saapumisesta – ja niin matkustimme koko seurue kreivi Calthisin maille.
Päästyämme Calthisin linnaan kävi lakeijan ahdingon syy ilmi. Nimittäin kreivin ainoa poika oli sairastunut vakavaan ja selittämättömään tautiin, mistä syystä ulkomaalainen lääkäri oli alun perin kutsuttu. Tauti oli jatkunut jo pitkään eivätkä paikalliset lääkärit, kreivin henkilääkäri mukaan lukien, olleet pystyneet sitä parantamaan – tai edes selvittämään sen alkuperää. Niinpä ymmärsin tehtäväni haasteellisuuden koko laajuudessaan ja ryhdyin kuumeisesti työhön.
Olimme päättäneet, että Alain esiintyisi kisällinäni, jotta hänkin saisi laajan kulkuoikeuden kreivi Calthisin linnassa, ja jotta voisimme työskennellä yhdessä ja paremmin turvata selustamme. Minulle kävi näet nopeasti selväksi, että Calthisin poika oli petollisella tavalla myrkytetty enkä siksi halunnut vaarantaa omaa turvallisuuttani.
Ryhdyimme siis vaivojamme säästämättä tutkimaan onnettoman kreivi Calthisin pojan tapausta. Ikäväkseni kreivin henkilääkäri pyrki kaikin tavoin hankaloittamaan hyvää tutkimustyötäni, mikä oli sinänsä ymmärrettävää. Olinhan häntä puolta nuorempi ja saapunut vieraasta valtakunnasta sekalaisen seurueeni kera hoitamaan potilasta, jonka hän oli tuntenut parikymmentä vuotta. Kaikesta huolimatta pääsin myrkytyksen alkuperän jäljille muutaman päivän työn jälkeen.
Tästä seurasi kuitenkin uusia ongelmia. Opin näet nopeasti linnassa hetken asuttuani, että kreivillä oli monia vihamiehiä, joista osa kuului hänen lähipiiriinsä. Siten ei ollut lainkaan selvää, että säilyttäisin pääni, mikäli tutkimukseni paljastaisivat jotakin odottamatonta. Ja toden totta juuri niin kävikin.
Sain nimittäin selville, että kreivin henkilääkäri piti hallussaan myrkkyä, joka vastasi tarkasti potilaani oireita. Epäilykseni heräsivät, ja halusin varmistua asiasta ennen kuin ottaisin arvelujeni julkituomiseen liittyvän riskin. Järjestimmekin siis Alainin piiloutumaan kreivin pojan huoneeseen yön ajaksi ja potilaan ruokkimisia vakoilemaan. Eikä kulunut aikaakaan kun yhtenä yönä tuo katala henkilääkäri livahti huoneeseen ja juotti myrkkyään pojalle. Näin saimme hänet kiinni itse teosta, mutta yrittäessämme hälyttää vartioston onnistui henkilääkärin paeta, sillä hän oli jo ratsunsa valmistellut. En saanut kuitenkaan kreivin vihaa ylleni sillä olinhan selvittänyt syyn myrkytykseen, ja lupasin vielä henkilökohtaisesti hoitaa poikaa kunnes hänen terveydentilansa olisi taas hyvä.
Tällä tavoin tutustuimme kreivi Calthisiin, joka osoittautui kunnolliseksi ja hyväntahtoiseksi aatelisherraksi. Calthis palkitsi palveluksemme järjestämällä ruhtinaalliset pidot poikansa tervehtymisen kunniaksi, ja myös meidän kunniaksemme. Jalomielisyydessään Calthis lahjoitti minulle sukunsa symbolilla varustetun kultakäädyn sekä muita tarpeellisia lahjoja ja tarjosi minulle pestiä henkilääkärinään. Koska ajatus tasaisen ja turvatun elämän viettämisestä houkutteli minua, ja talvi oli tulossa, päätin ottaa tarjouksen vastaan ja jäin linnaan.
Odotukseni helposta elämästä kreivi Calthisin palveluksessa oli kuitenkin harhaa, sillä ei kulunut kauankaan kun kreivin vihamiehet pääsivät taas hänen jäljilleen. En välitä kertoa yksityiskohtia kaikesta tapahtuneesta, mutta todettakoon kuitenkin, että Calthis joutui verivihollisensa vangiksi, ja hänen poikansa aloitti sodan vielä ennen lumen tuloa. Vietin siis pitkän talven varsin epävakaisissa oloissa Selfian valtakunnassa ja kreivin palveluksessa.
Tällä välin olivat vanhat ystäväni kadonneet. Alain oli karannut linnasta heti ensimmäisten hyökkäysten aikana enkä nähnyt häntä enää koko talvena. Prasad sen sijaan oli urhoollisesti liittynyt kreiviä pelastamaan lähteneen retkikunnan mukaan, mutta epäonnekseen jäänyt vangiksi. Sen koommin en ole kuullut Prasadista, rauha hänen sielulleen, ja arvelen hänen jo kuolleen tauteihin vankilan kylmässä kurimuksessa.
Kevään aikana tilanne kärjistyi ja monet aatelissuvut valitsivat puolensa alkaneissa sodissa. Koko Selfian valtakunta oli muuttunut riitelevien aatelisten sotatantereeksi, ja katsoin minäkin parhaaksi lähteä kiireesti maanpakoon. Niinpä pakon edestä jätin taakseni vähät omaisuuteni voimatta kuljettaa kaikkea tarpeellista satulalaukuissa – sodan takia palkkaani ei ollut varaa maksaa täytenä, ja myös siksi köyhdyin – ja lähdin ratsastamaan vähin äänin. Ratsastin kaakkoon kunnes tulin pieneen satamakaupunkiin. Siellä onnistuin ostamaan itseni matkustajaksi erääseen kauppalaivaan, joka matkustaisi kauas etelään, pois sotaisesta Selfiasta.
Ja totisesti tuo laiva vei minut kauas, ja matka tehtiin mitä monimutkaisinta ja vaikeinta reittiä, niin että pari kuukautta ehti kulua laivalla, ja ehdin karvaasti kyllästyä matkustamisen vaivoihin. Loppujen lopuksi saavuin kuitenkin Oftin valtakuntaan, ja maihin nouseminen – jopa tässä kirotussa maassa – tuntui herran armahdukselta kaikkien laivamatkailun vitsauksien jälkeen. Ja vaikka rahani olivat lopussa, en kantanut kaunaa, sillä ajattelin että kohtalo on määrännyt minut joskus löytämään kaupungin, jossa voin asua rauhassa ilman sotaa ja kärsimystä, kunhan olen ensin kiertänyt kaikki valtakunnat ammattiani harjoittaen.
En ollut ehtinyt kävellä kuin hetken Oftin suuren pääsataman alueella kun löysin tarkoituksiini sopivan ja riittävän halvan majatalon voidakseni levätä rasituksistani. Ja kun olin käymässä sisään tuohon ränsistyneeseen, laudoista kyhättyyn taloon, potkaistiin sen ovet yllättäen auki, ja eteeni heitettiin likaisiin vaatteisiin puettu mies. Olin jo antamassa tuon ryysyläisen kuulla kunniansa, kun yllättäen mies nousi pystyyn ja alkoi kyräillä minua hämmentynyt ilme kasvoillaan. Eikä ihmetykseni olisi voinut olla suurempi katsoessani tätä tuttua miestä silmiin, joten sanoin vain:
”Senkin vanha perkele, sinäkö se olet?”
