Roolipelaamisen rakennetekijät

Roolipelaamista, kuten muitakin ilmiöitä, on mahdollista tarkastella sen rakenteen kautta. Rakenteen hahmottaminen mahdollistaa eri rakennetekijöiden merkityksen arvioimisen ja niiden  luonteen vertailun. Puuttumatta tässä roolipelaamisen prosessiin, hahmottelen karkeasti eri rakennetekijöitä myöhempää analyysiä varten.

Havaintojeni mukaan roolipelaaminen koostuu neljästä kesksisimmästä rakennetekijästä, jotka on mahdollista ryhmitellä niiden todellisuusulottuvuuden ja kokemisen tason mukaan.

Todellisuusulottuvuus viittaa siihen, että missä todellisuudessa kyseinen rakennetekijä vaikuttaa. Menemättä syvemmälle todellisuuden käsitteeseen todettakoon, että yleisesti tunnistetut todellisuusulottuvuudet ovat oikea maailma ja kuvitteellinen (tai peli-) maailma. Oikea maailma viittaa siihen todellisuuteen, jossa me ihmiset elämme, ja jossa roolipelaajat kokoontuvat pelipöytiensä ääreen. Kuvitteellinen maailma tarkoittaa todellisuutta, jossa pelihahmot ovat ja pelin tapahtumat tapahtuvat.

Kokemisen taso on toinen rakennetekijöiden ulottuvuus. Sillä viitataan siihen tasoon, jolla roolipelaaminen koetaan pelaamistapahtumassa. Kokeminen voi olla henkilökohtaista, mikä viittaa pelaamisen ja pelaamiskokemuksen subjektiivisiin tekijöihin. Nämä tekijät riippuvat pääsääntöisesti yksilöistä pelaajaryhmässä. Ryhmäkohtainen kokeminen viittaa tekijöihin, jotka vaikuttavat samalla tavalla koko ryhmään, ja johon yksilö ei voi suuresti vaikuttaa. Ryhmäkohtaiset rakennetekijät ovat myös jäykempiä muutoksille kuin henkilökohtaiset, joiden muuttaminen on helppoa.

Kokemisen taso/ Todellisuusulottuvuus	Henkilökohtainen	Ryhmäkohtainen
Todellinen maailma	Pelaaja	Pelinjohtaja
Kuvitteellinen maailma	Hahmo	Peli

Taulukko 1. Rakennetekijöiden ulottuvuudet


Päästäksemme konkreettisemmalle tarkastelun tasolle, on syytä käydä läpi eri rakennetekijät ja niiden keskeisimmät piirteet ja osatekijät (Taulukko 2.).

Pelaaja - osallistuminen peliin - vastaaminen hahmon toiminnasta, eläytyminen - sääntöjen noudattaminen - pelin juonen toteuttaminen ja jalostaminen - palautteen antaminen, pelipäiväkirjat	Pelinjohtaja - pelin johtaminen - suunnittelusta vastaaminen - sääntöjen tulkitseminen - pelin juonen käsikirjoitus, peliraportit - ei-pelaajahahmojen pelaaminen
Hahmo - pelin keskeinen toimija - taustat, tavoitteet, ominaisuudet - rajapinta, jossa pelaaja kokee pelimaailman - hahmojen vuorovaikuttaminen keskenään - hahmon tuottama materiaali pelissä	Peli - säännöt - pelimaailma - valmismateriaalit - perusodotukset ja -teemat pelin sisällöstä - mahdollistava ja rajoittava luonne

Taulukko 2. Rakennetekijöiden sisältö

Pelaajan ja pelinjohtajan käsitteet on syytä erottaa toisistaan, sillä pelinjohtajan asema ja rooli pelissä on ratkaisevasti erilainen kuin muiden pelaajien. Molemmat tekijät ovat samassa todellisuudessa läsnä, mutta pelinjohtajan toiminta keskittyy koko peliryhmään, ja pelaajan ainoastaan omaan panokseensa pelissä. Esimerkiksi pelinjohtajan kuvaillessa pelimaailmaa, tapahtumia tai viedessään eteenpäin kehittämäänsä juonta, koskevat nämä seikat enemmän tai vähemmän kaikkia pelaajia. Pelaajan kuvailu sen sijaan ulottuu yleensä ainoastaan hänen oman hahmonsa toimintaan. Perusteltua onkin erottaa hahmo ja pelaaja toisistaan - molemmat ovat myös välttämättömiä pelin aikaansaamiseksi.

Kuvitteellisessa maailmassa hahmot kohtaavat pelin tapahtumat ja asetelman, jonka itse peli ja pelinjohtajan panos muodostavat. Tämä todellisuus ei kuitenkaan vielä itsessään ole roolipelaamista, vaan se edellyttää tuekseen todellisen maailman tekijöiden toimimista. Peli rakennetekijänä viittaa ennen muuta käytettävään roolipeliin (kirjaan), ja sen sisältöön laajasti ymmärrettynä. Jokaisessa pelissä on säännöt, jotka yhdessä maailmankuvauksen kanssa rajoittavat ja mahdollistavat asioita pelissä. Säännöt rajoittavat huijaamista ja epäoikeudenmukaista toimintaa ja mahdollistavat sen järjestyksen, jossa peliä on mielekästä pelata. Maailmankuvaus antaa käsityksen siitä, mikä pelin tyyliin ja puitteisiin sopii ja ei sovi. Peli pitää sisällään myös oletuksia siitä, miten sitä on tarkoitus pelata - eeppinen fantasiapeli kannustaa sankarillisuuteen, eikä peli sisällä mutapaskafantasian aineksia.

Tässä esitetyt rakennetekijät ovat roolipelaamisen perusosat, jotka toisiaan täydentäen mahdollistavat tasapainoisen kehyksen pelaamiselle. Tämä väite sisältää huomattavia taustaoletuksia, joita ei tässä mallissa ole kyseenalaistettu. Esimerkiksi pelinjohtajan ja pelaajan roolien erottaminen toisistaan on yksi tällainen taustaoletus. Myös pelin nostaminen rakennetekijäksi on kirjoittajan tietoinen valinta - ei olisi mitenkään välttämätöntä nähdä roolipelaamisen edellyttävän konkreettista peliä vaan voivan rakentua myös spontaanisti. Malli olettaa, että pelinjohtajan rooli perustuu enemmän ryhmän ohjaamiseen ja puhutteluun kuin henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen yksittäisten pelaajien kanssa. Tämäkin voi olla toisin. Lisäksi on selvää, että jonkin rakennetekijän sisälle sijoitetut piirteet voivat samanaikaisesti kuulua myös toiseen rakennetekijään - raja on kuitenkin mielekästä vetää jonnekin mallin aikaansaamiseksi.

Miksi siis tämä malli? Tarkoitukseni on pohjustaa teoreettisella viitekehyksellä tulevaa tarkasteluani, joka kohdistunee mm. eri pelityyleihin sekä pelaamisen tavoitteellisuuteen. Tämä on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse joka vaiheessa eritellä tässä esitettyjä tekijöitä.

Hallitsijan paluu

Koska edellinen REIGN-kampanja ei ikinä saanut tuulta purjeisiinsa, on aika nostaa peli uudelleen pöydälle. Tarkoitukseni olisi tarjoilla uusi yhteiseen pelisuunnitteluun ja sähköiseen toteutukseen nojaava kampanja keväällä 2010. Itse osallistun peliin pelinjohtajana ulkomailta käsin.

Olen avannut uuden sivuston alustaksi yhteiselle suunnittelulle kampanjaa varten. Jokaisella tämän blogin kirjoittajalla on sivustolle laajat oikeudet, joten olkaa hyvä ja astukaa sisään!

Hallitsija on palannut.

Lääkäri Aldaronin päiväkirja - Osa VI

Kuudestoista merkintä

Lähtöpäivän aamuna heräsin varhain, sillä paljon asioita olisi hoidettavana. Vain parin päivän aikana olin myynyt asuntoni ja liiketilani naapurilleni Mernikille, ostanut tilalle yksipurjeisen rahtiveneen ja tilannut vanhankaupungin seppämestarilta tekokäden menettämäni tilalle. Lisäksi olin tehnyt lukuisia valmisteluja ruokavarastojen, varusteiden ja kuljetusten järjestämiseksi, jotta minä ja toverini Prasad sekä Alain pääsisimme lähtemään Travanista ennen iltapäivän kuuminta hetkeä.

Ennen sitä oli kuitenkin eräs tärkeä tehtävä hoidettavana. Oli näet saapunut päivä, jona Travanin yliopiston lääketieteellisen opinalan kollegio ottaisi vastaan opinnäytteeni ja ratkaisisi, olinko riittävän kyvykäs saamaan lääkärin virallisen statuksen. 

Kiirehdin siis räätälin pakeille noutamaan talokauppaan sisältyviä vaatteita, joita varten Mernik oli toimittanut kankaat ja kustantanut työn. Otinkin heti käyttööni uuden vaatekerran, joka käsitti syvänsinisen pellavaisen tunikan hopeanvärisin kirjotuin reunuksin, mustat samettihousut, koristeellisen nahkavyön sekä puolipitkän viitan.

Kiiteltyäni räätälin, lähdin kohti vanhaa kaupunkia, seppämestari Arvekin pajalle. Mestari Arvek näytti kuoleman väsyneeltä ja hänen silmänsä verestivät. Kyselin hänen vointiaan, ja Arvek kertoi työskennelleensä yötä päivää kaksi vuorokautta käteni valmistuksen parissa. Nyt se oli kuitenkin valmis.

En ollut milloinkaan nähnyt mitään tuon käden kaltaista. Se oli kuin kiiltävä teräshansikas, mutta raskaampi ja taipuisampi. Sormien ja ranteen asentoa pystyi muuttamaan ruuveja löysentämällä ja kiristämällä. Arvek kiinnitti käden metalliaihioon, joka aiemmin asennettiin tynkääni, jolloin ensi kertaa tunsin uuden käteni painon - ja raskas se oli. Mestari vakuutti kuitenkin, että hartiani pian tottuisivat sen kannatteluun. Teräskäden reunat jatkuivat liitoskohdan yli oman käsivarteni päälle, mikä teki Arvekin mukaan kädestä vakaamman ja tarjosi samalla suojaa koko kädelle kyynärtaipeeseen asti. Kiitin sydämellisesti seppää ja lähtiessäni lupasin puhua ylistävästi hänen nimestään minne meninkin.

Seitsemästoista merkintä

Hetkeä myöhemmin saavuin ylipiston sisäänkäynnille, jota ympäröi suuri, mukulakivillä päällystetty aukio. Sisäänkäynnistä kulki muutama magister artium hopeakirjailluissa mustissa kaavuissaan, ja annoin heille tietä astuen sivummalle. Aukiolla oli jonkin verran kuhinaa, mutta odotin rauhassa ja tarkistin, että olin ottanut riittävästi kultaa mukaan maksaakseni opinnäytteeni vastaanottamisesta.

Pian huomasin myös Prasadin saapuneen paikalle, niin kuin olimme aikaisemmin sopineet. Astelimme sisäään suuresta pääovesta ja menimme lääketieteen tiedekunnan tiloihin. Pian törmäsimmekin mustakaapuiseen ja harmaatukkaiseen mieheen, joka kantoi professorin ja lääkärin kultaisia symboleja, ja jonka ryppyiset kasvot kääntyivät miellyttävään hymyyn meidät nähdessään.

"Aldaron, saavutte juuri ajallaan. Vain muutaman hetken kuluttua teidän tulisi mennä tuohon luentosaliin, jossa pidätte opinnäytteenne. Älkää myöhästykö, ja onnea yritykseen!" Sen sanottuaan professori Ethas kiiruhti toisaalle ja jäimme odottamaan tilaisuuden alkamista.

Kävi kuitenkin niin, että tällä huonoimmalla hetkellä kaikista alkoi päätäni kivistää ja silmissäni pyöriä sateenkaaren värit ja tähdet, ja vaivuin nopeasti kohtaukseen, joka paiskasi minut täristen kiviseen lattiaan. Kaatumatautini oli näet viime aikoina pahentunut, ja oli siitä lähtien, kun olimme käyneet katakombeissa, vaatinut suurempaa lääkitsemistä. Tiedottomana en tiennyt kuinka kauan olin maassa, mutta herätessäni Prasad nosti minut pystyyn, ja olimme jossakin käytöstä poistetussa, suuressa vesiklosetissa. Siistin siis nopeasti itseni ja pureskelin hieman rauhattavan yrtin tuoretta lehteä, ja kiiruhdimme luentosaliin.

"Aldaron, sekö teidän nimenne on?" kysyi ensimmäinen sensori. Seisoin luentosalin edustalla, jonne oli toimitettu eräänlainen metallinen leikkauspöytä, joka oli minun ja kollegion välissä. Salin portaittain kohoaville penkkirivistöille oli kerääntynyt jonkin verran opiskelijoita, ja huomasin Prasadinkin katselevan saliin lehteriltä. "Kyllä, arvon sensori."

Kollegio koostui kolmesta sensorista, joilla oli tärkeä tehtävä arvioida oppiarvoa tavoittelevien taidot ja asettaa yksityiskohtaiset edellytykset arvon myöntämiselle. Lisäksi kollegioon kuului vastaava määrä professoreja omilta erityisaloiltaan. Vastasin rauhallisesti kollegion esittämiin kysymyksiin, kun he samalla pikaisesti kävivät läpi suosituskirjeeni ja muut muodollisuudet.

Sensori, joka oli aluksi puhunut, selitti tilaisuuden käytännön järjestelyt, ja siirryttiin ensimmäiseen kokeeseen.

Saliin kannettiin alaston ruumis, joka laskettiin leikkauspöydälle. Mädäntynyt löyhkä kantautui äkisti nenääni, kun astuin lähemmäs raatoa. "Selvittäkää, mihin tuo mies kuoli, sillä yhtälailla on lääkärin tunnettava kuolleet kuin elävätkin."

Katsoin ruumista ja hätkähdin hieman, sillä hetken luulin tunnistavani vainajan: kenties se oli yksi niistä rosvoista, jotka olimme kohdanneet viemäreissä päivänä, jona löysin rubiinit. Rahoitin kuitenkin mieleni, ja ryhdyin työhön.

Aloin rutiininomaiset tutkimukset selvittäen kielen ja silmien värin ja ulkoiset vammat päässä ja muualla ruumiissa. Olin jo ryhtyä sisätutkimuksiin, kun huomasin miehen kaulalla hienoisia hankaumia, joita tutkimalla havaitsin miehen kuolleen kuristetuksi tulemisen epämukavan kuoleman. Ilmoitin havaintoni kollegiolle, joka oli tyytyväinen antamaani selitykseen.

Seuraavaksi eri alojen professorit kyselivät minulta suuren kirjon kysymyksiä ruumiinnesteistä, anatomiasta, lääkeyrteistä, myrkyistä, leikkaustekniikoista ja -välineistä sekä muuta lääkärille tarpeellista tietoa. Vastasin parhaan taitoni mukaan, ja kollegio vaikutti toistaiseksi tyytyväiseltä.

Sitten ilmoitti muuan tähän asti vaiteliaana pysynyt sensori, että tahtoo nähdä minun leikkaavan ruumiista tietyt elimet. Tunsin hänen nimeämänsä elimet, ja onnistuin poistamaan ne ilman ongelmia. Ensimmäinen sensori katseli toimitusta hiljaa ja kulmat kurtistettuina, ja lopuksi puhui: "Kollegion tietoon on saatettu, että teidän toinen kätenne olisi jollakin tavoin vammautunut. Voisitteko näyttää kätenne."

Tähän asti hanskan peittämä teräskäteni ei ollut herättänyt huomiota, mutta sensorin kommentti sai sydämeni sykkimään kiivaammin. "Kuten tahdotte", totesin rauhallisesti ja riisuin hanskan.

Salissa kohahti ja opiskelijat alkoivat kiivaasti keskustella, ja osa heistä lähti pois salista. Muuan sensori tuhahti närkästyneenä: "Miehellähän on metallinen käsi! Miten hän voisi saada lääkärin korkean arvon?" Toinen kysyi, "Kuinka pystytte edes leikkaamaan tuolla kädellänne?". Kollegio keskusteli asiasta muutaman kiusallisen hetken, mutta onnistuin säilyttämään malttini ja esiintymään arvokkaasti vastaten heidän moniin kysymyksiinsä. Kollegio ei ollut yksimielinen siitä, että voiko yksikätinen saada oppiarvoa, joten ratkaisuksi ehdotti eräs selvästi kädestä utelias professori seuraavaa: "Annetaan miehelle mahdollisuus. Mikäli hän pystyy neulomaan tuon ruumiin kokoon, voidaan hänen pätevyyttään vielä arvioida."

Niinpä säädin teräskäteni otteen puristavaksi, mikä kävi yllättävän näppärästi. Asetin neulan käteen ja toisella pujotin langan sen silmästä. Sitten laitoin elimet takaisin paikoilleen ja säädin taas käden asentoa - tällä kertaa siten, että pystyin sen avulla painamaan leikkaushaavan reunoja toisiaan vasten. Ryhdyin neulomaan ruumista, ja sain työn valmiiksi kohtuullisessa ajassa.

Kollegio näytti vakuuttuneelta ja hetken pohdinnan jälkeen esitti päätöksensä. Arvioiden tietotaitoni kiitettäviksi ja käytännön osaamisen hyväksi, kollegio esitti opinnäytteeni hyväksymistä. He allekirjoittivat todistuksen oppiarvostani ja ilmoittivat minun saavan käyttää lääkärin hopeista käätyä. Kiitin kollegiota kunnioittavasti ja poistuin luentosalista ja saapui myös professori Ethas minua onnittelemaan. Kiitin häntäkin sydämellisesti ja lähdin sitten Prasad mukanani pois yliopiston alueelta.

Kahdeksastoista merkintä

Kiirehdimme viipymättä Travanin satama-alueelle, sillä kummankin meistä mieltä kaihersi viimepäivien ikävät sattumukset - erityisesti se, että olimme joutuneet epäsuotuisiin väleihin paroni Salven kanssa. Siksi lähtömme kaupungista ei voinut enää odottaa.

Satamasta löysimme ostamani purjealuksen, jonka kannella Alain puuhasteli kiireisesti viimeisten tavaroiden lastaamisen parissa. Käskin Alainin noutaa kapteenimme Kaloriksen, joka ilmeisesti oli livahtanut työn parista sataman juottolaan, ja pian he jo saapuivatkin takaisin. Alain oli lisäksi hankkinut jonkin verran kauppatavaraa alukseen, mistä olin hyvilläni; harvinaiset jokihelmet tekisivät hyvin kauppansa lännessä ja perustavaraa kannatti aina rahdata.

Nostimme siis purjeet ja alus alkoi hitaasti lipua irti laiturista ja kanavaa pitkin, ja Travanin satama etääntyi hetki hetkeltä. Nousin kajuutan katolle nähdäkseni paremmin kaupungin ja voidakseni hyvästellä sen mielessäni.

Sataman jäädessä silmän kantamattomiin mietin, millainen muisto Travanista minulle jäisi ja että palaisinko sinne enää koskaan. Kuukaudet, jotka vietin Travanissa, olivat ristiriitojen ja epätodennäköisten sattumusten siivittämiä.

Muutin kaupunkiin saadakseni rauhan kauhuilta, joita jouduin aikaisemmassa elämässäni kiertolaisena kokemaan. Muutin, jotta voisin löytää parannuksen sairauteeni ja saada takaisin osan siitä arvokkuudesta, joka minulle jo syntymäni perusteella kuuluisi. Nämä tavoitteet eivät koskaan toteutuneet.

Menetin enemmän itseäni kuin ehdin sitä korjata - oikean käteni ja sieluni, joka enää harvoin tuntee rauhaa. Menetin senkin vähän, mikä oli pysyvää - taloni, jonka jouduin myymään. Kotini, josta jouduin lähtemään vainoojien pelossa.

Havahduin ristiriitaisista mietteistäni, kun joku kutsui nimeäni ja kysyi jotain. Uuden paattini kannella touhusivat Alain, Prasad ja Kaloris. Paatin kansi kiilsi uudesta maalista, jota sen pintaan oli vedetty ennen kuin sen olin ostanut. Taivas oli pilvinen, ja kevyt tuulenvire kuljetti alusta reippaasti, mutta vakaasti leveässä kanavassa. Tuntui kuinka ahdistava pakomatka olisi vatsaa kutkuttaen muuttumassa jännittäväksi seikkailuksi. Virnistin tovereilleni kannella, jotka uteliaina odottivat päätöstäni, ja vastasin heille.

"Selfiaan."

Manipuloitko sinä pelinjohtajaasi?

Pelinjohtajan manipuloiminen. Kysymys on ilmiöstä, jota ei liialti ole sivuttu yleisessä roolipelikeskustelussa. Manipulaatiolla on kuitenkin vaikutusta niin pelitapahtuman onnistumiselle kuin pelaamisen eettisyydelle. Voidaanko kenties puhua jopa kirjoittamattomien sääntöjen rikkomisesta - vai onko kyse täysin normaalista toiminnasta.

Manipulaatiolla tarkoitan tässä yhteydessä pelaajan tietoista mutta huomaamatonta taustavaikuttamista pelinjohtajaan. Moni on varmasti ollut tilanteissa, joissa pelikerran päättyessä pelaajat alkavat innokkaasti puimaan tai käsittelemään pelin tapahtumia. Pelaaja saattaa ottaa kantaa tapahtumiin ja siihen, millaisia niiden haluaisi olla.

Esimerkki havainnoillistaa vaikuttamista: Pelihahmot ovat erään rikollisjoukon jahtaamia, mutta ovat toistaiseksi onnistuneet välttämään kiinnijäämisen. Kesken pelin pidetään tauko, ja pelaajat alkavat pohtimaan hahmojensa tilannetta, ja esittävät toisilleen perusteluita sen puolesta, että hahmonsa ovat varmasti yhden askeleen edellä rikollisia.  Joku pelaajista sanoo: "Olisi omituista, jos jäisimme kiinni pelin tässä vaiheessa." Kommentti on vetoomus odotetun draaman kaarennoudattamisesta, ja saa muissa pelaajissa kannatusta.

Pelaajien saavuttama konsensus siitä, miten asioiden tulisi edetä pelissä ja tämän julkilausuminen epämuodollisessa keskustelussa pelinjohtajan kuullen, voi vaikuttaa pelinjohtajan valintoihin. Yksi peruste tälle on ryhmäpaine, joka saa pelinjohtajan muuttamaan aikaisempia suunnitelmiaan. Hän voi haluta miellyttää pelaajia, jotka vaivihkaa kertovat hänelle toiveistaan pelin suhteen. Toinen syy suunnitelmien muuttamiselle on se, että pelaajat arvaavat, mitä pelinjohtaja tekee seuraavaksi, ja sanovat tämän ääneen off game. "Jos nyt poistumme majatalosta sivukujalle, rosvot kuitenkin odottavat siellä." Tilanteiden ennalta arvaaminen saa todennäköisesti pelinjohtajan muuttamaan aikomuksiaan latteiden tapahtumien välttämiseksi ja omanarvontuntonsa säilyttääkseen (pelinjohtajan halu olla pelaajiaan ovelampi).

Onko tällaisella manipulaatiolla sitten mitään merkitystä? Edellä kuvatut tilanteet ovat melko tavanomaisia ja inhimillisiä. On täysin luonnollista, että pelaajat vaikuttavat pelitapahtumiin - kuinkas muutenkaan! Pelinjohtajavetoisessa pelissä on myös luonnollista, että pelinjohtaja reagoi pelaajien ja hahmojen toimintaan, ja muokkaa suunnittelemaansa juonta ja miljöötä sen mukaan.

Ongelmaksi manipulaatio muodostuu kuitenkin siinä vaiheessa, kun yksi pelaaja käyttää sitä hyödykseen saaden suhteellista etua muihin osapuoliin. Pelaaja pyrkii tässä tapauksessa ottamaan pelin omiin käsiinsä. Keinoja tähän on esimerkiksi systemaattinen pelinjohtajan peliin tuomien elementtien kieltäminen, muuntelu tai väheksyminen. Paitsi, että pelaaja hyödyntää tauoilla asioiden puimisen taktiikkaa, hänen hahmonsa saattaa puhua pelimaailmaan sellaisia piirteitä, joita siihen ei kuulu. Hahmo voi myös olla reagoimatta joihinkin ympäristönsä tapahtumiin tai rakenteisiin saaden muut hahmot mukaansa ja siten syrjäyttää alkuperäisen pelinjohtajan vision.

Mitä manipulaatiolle voi tehdä? Mielestäni tärkeintä on tiedostaa kyseinen ilmiön olemassa olo. Vasta sitten voi arvioida, tarvitseeko sitä jollain tavoin rajoittaa oman peliryhmän toiminnassa. Kuka hyötyy, kun hahmojen sijaan pelaajat keskustelevat pelitapahtumista? Voiko oma off game -puheeni vaikuttaa tosiasiallisesti pelitapahtumiin tai jonkun peli-iloon? Miten ilmaisen toivomukseni pelin etenemisen suhteen kunnioittaen samalla muiden toiveita.

Manipulaatio voi olla sekä hyvää että pahaa - mutta sitä kuitenkin väistämättä esiintyy, kun kyse on inhimillisestä vuorovaikutuksesta. Eettiseen roolipelaamiseen kuuluu tietynlainen oikeudenmukaisuus vaikuttamisen välineiden ja tapojen valinnassa. Hyvä pelinjohtaja on myös oikeudenmukainen tuomari, kun sellaista tarvitaan, ja ymmärtää eri intressien yhteensovittamisen merkityksen.

Lääkäri Aldaronin päiväkirja - Osa V

Kymmenes merkintä

Ratsastaessamme kohti Travania aloin voida huonosti, ja päätimme pitää hengähdystauon. Kädentynkääni koski vietävästi ja tunsin pakottavaa tarvetta polttaa hieman rauhoittavaa yrttiä ja piipputupakkaa. Alain oli heikossa kunnossa, ja vain täpärästi onnistunut pysymään ratsailla. Prasad ei ollut vielä tullut tajuihinsa.

Muutamaa hetkeä aikaiseisemmin olimme vaivoin päässeet nousemaan ylös katakombeista ja meitä odotti paroni Salven ritarien ja nihtien vartiojoukko. Paronin miehet olivat olleet tyytymättömiä heikkoon menestykseemme, ja hetken vaikuttikin siltä, että emme tulisi pääsemään seurauksetta epäonnistumisestamme. Juuri kun meitä oltiin lähdetty viemään kohti paronin kartanoa (kuulusteltavaksi ja tapettavaksi, näin oletin tuolloin), tapahtui jotakin odottamatonta. Varsijouset naksahtelivat ja vasamat alkoivat viuhua ympäriinsä, hevosmiehiä ryntäsi joukkion kimppuun ja yleinen kaaos pääsi valloilleen. Tuolloin ymmärsin mahdollisuutemme tulleen, ja piiskasin tajuttoman Prasadin hevosen laukkaan ja lähdin itse perään. Myös Alain pääsi pakenemaan, ja pian laukkasimme minkä pystyimme etelään kohti Travania.

Matka kotiin oli näännyttävä. Jokainen kärsi hätäisesti sidotuista haavoistaan ja kovasta janosta. Onnistuimme kuitenkin taittamaan uuvuttavan matkan välikohtauksetta ja saavuimme kaupungin porteille. Yöaikaan suljetuista porteista pääsimme lahjottuani nenäkkään vartijan kourallisella hopeaa. Ratsastimme käsityöläiskortteliin verissämme ja menimme sisään lääkärinliikkeeni ovesta. Alain kysyi, että emmekö yrittäisi päästä jonkun tuntemani välskärin hoitoon vielä tänä yönä. Arvioin kuitenkin, että ammattitaitoista hoitoa voisimme saada ainoastaan vanhan kaupungin muurien sisäpuolella - eikä sinne pääsisi yöllä. Siispä lääkitsin toverit ja itseni rauhoittavalla yrttiseoksella ja viinillä kunnon tokkuraan, ja jäimme odottamaan aamunkoittoa.

Auringon noustessa emme voineet enää odottaa. Silmät verestävinä ja päihtyneinä lähdimme kohti kaupungin vanhaa osaa, jonka sanottiin olevan peräisin velhokuninkaiden ajoilta. Tiesin, että parasta hoitoa saadaksemme meidän olisi mentävä kaupungin yliopiston lääkärien hoidettavaksi, vaikka tämä vaihtoehto sisälsikin erinäisiä riskejä. Johdatin kuitenkin resuisen sakkimme yliopistolle, jossa tapasimme professori Ethasin, jonka tunsinkin jo ennestään.

Mutta mistä tunsin tämän harmaan eminenssin, joka kantoi lääketieteellisen opinalan professorin kultaista tunnusta kaulassaan? Johdonmukaisuuden vuoksi selitän, miksi olin käynyt yliopistolla jo aikaisemminkin. 

Noin viikkoa aikaisemmin, muutamia päiviä ennen veronkantoa, olin tehnyt ratkaisun koskien ammattini harjoittamista ja siihen liittyviä ongelmia. Itseoppineena lääkärinä en ollut milloinkaan suorittanut kiltaan liittymiseen vaadittavia opintoja - tai maksuja. Tämä oli yksi syy sille, minkä vuoksi vuosia kiertelin hoitaen sairaita heitä kohdatessani välittämättä ammattiini kohdistuvasta sääntelystä ja rajoitteista. Killattomana lääkärinä olin virallisesti pelkkä puoskari vailla ammattiini kuuluvia oikeuksia ja mahdollisuuksia.

Olosuhteet olivat kuitenkin muuttuneet ja ymmärsin, että voidakseni harjoittaa ammattiani pitkäkestoisesti yhdessä paikassa joutomatta pelkäämään vainoajia, olisi oppiarvon hankkiminen välttämätöntä.

Niinpä olin läksinyt yliopistolle ja päässyt professori Ethasin vastaanotolle. Ethas suhtautui pyyntööni päästä suorittamaan opinnäyte varovaisella myötämielisyydellä, ja esittikin asiaa tiedekunnan valintakollegiolle. Sovittiin, että opinnäytteeni suoritettaisiin viikon kuluttua, mitä ennen minun olisi toimitettava asianmukaiset maksut ja paperit yliopistolle.

Ethas otti meidät vastaan ja järjesti meille - kaikkia käytäntöjä rikkoen - lääkärinhoitoa, vaikka oli lauantai ja kiltalaitoksen säätämä vapaapäivä, ja kukko hädin tuskin laulanut. Saimme haavamme puhtaiksi ja sidotuiksi ja aloimme tehdä lähtöä. Prasad, vaikkakin tajuissaan, oli niin humalassa, että katsoin tarpeelliseksi maksaa hänet ulos kantaneille apureille hieman hopeaa pahennuksen vähentämiseksi.

Päästyämme takaisin asunnolleni, ja Alainin noudettua meille ruhtinaallisen valikoiman erilaisia ruokia - valkoista leipää, vasikkaa, juureksia, sitruunoita, olutta ynnä muuta - söimme ja jäimme lepäämään loppupäiväksi. Oikea käteni oli kipeä eritoten ranteesta, kämmenestä ja sormista, vaikka nämä osat olivat jääneet kauas pohjoisten katakombien syövereihin.

Yhdestoista merkintä

Seuraavana aamuna oloni oli hieman parempi ja tunsin mieleni alkavan hitaasti toipua järkyttävistä tapahtumista, joita olimme epäonneksemme kohdanneet. Pidimme Alainin ja Prasadin kanssa neuvonpidon selvittääksemme, missä tilanteessa olimme. Tulimme pian siihen tulokseen, että mitä todennäköisimmin paroni Salve ei jättäisi epäonnistunutta retkeämme katakombeihin ja sitä seurannutta pakoa huomiotta, vaan saattaisi yrittää etsiä meidät käsiinsä. Saattoihan tilanteesta päätellä, että olisimme yrittäneet karata tiedon ja todistusaineiston kanssa- ja viedä ne vaikka Artanten kirkon edustajille! Päätimme siis tehdä pikaiset valmistelut lähteäksemme pois Travanista, jossa emme enää voineet kulkea alituisesti vilkuilematta selkiemme taakse.

Kahdestoista merkintä

Iltapäivällä ryhdyin siis toimeen lähdön valmistelemiseksi. Lähetin Alainin kaupungin satamaan ottamaan selvää, josko voisimme ostaa pienen purjealuksen kulkuvälineeksemme - olimme näet yksimielisesti hylänneet hevosvankkurit tai ratsut hitaana ja epämukavana matkustustapana. Purjealukseen saisimme myös helposti siirrettyä kaiken irtaimiston, jonka haluaisin ottaa mukaani talostani.

Tämän jälkeen kävelin takaisin vanhaan kaupunginosaan. Olin näet jo aiemmin saanut professori Ethasilta erinomaisen neuvon, josta saattaisi olla hyötyä lääkärilupani saamiseksi ja yleisen tomintakykyni kannalta. Hän oli kertonut valmistettavan erilaisia tekoraajoja (professori nimitti niitä hienosti nimellä proteesi), joihin voisi liittää myös mekaanisia ominaisuuksia. Ethas oli suositellut minulle muuan seppämestari Arvekia, joka osaisi valmistaa mitä ihmeellisimpiä proteeseja raajansa menettäneille. Hän kertoi myös tämän mestarin osoitteen, joten löysin perille vaivatta.  

Päästyäni mestari Arvekin puheille olin nopeasti vakuuttunut teräksisen tekokäden hyödyistä. Arvek kertoi, että käteen olisi mahdollista liittää nopeasti säädettäviä nivellytyksiä, joiden avulla käden - sormien ja ranteen - asentoa voisi muuttaa. Kerrottuani olevani lääkäri ja toivovani käteen mahdollisimman hyvän toimivuuden, Arvek nyökkäsi ja ehdotti, että voisi asentaa aihion tynkääni vaikka heti.

Sovimme siis Arvekin kanssa kaupan kädestä, joka valmistettaisiin mitä kiireisimmällä aikataululla. Hintaa proteesille tuli huimaavat 300 hopearahaa, mutta katsoin hyödyt hinnan arvoisiksi enkä surrut rahojani.

Jäin Arvekin luo loppuillaksi, ja hän asensi eräänlaisen metallisen kupin tynkääni ensin ohjesteittuani häntä, miten käsitellä tynkää turvallisesti. Niinpä tämä muotoiltu kuppimainen esine, johon valmistettava proteesi ankkuroitaisiin, pultattiin kiinni luuhuni, mikä aiheutti hirvittäviä tuskia, ja jouduin turvautumaan suukapulaan ja väkiviinaan niistä selvitäkseni. Operaation jälkeen lähdin takaisin käsityöläiskortteliin ja jätin sepän uuden kiireellisen työnsä pariin. Polttelin hieman piippuani matkalla talolleni, ja tuska kädessä alkoi hiljalleen helpottaa.

Kolmastoista merkintä

Iltahämärässä saapui Alain talolleni epävarma ilme kasvoillaan. Tämä kertoi kuulleensa kaupungilla asioidessaan eräitä huolestuttavia uutisia. Ruhtinas oli tehnyt päätöksensä maakiistassa ja, kaikkien odotusten vastaisesti, päätös oli myötämielinen Artanten kirkolle. Paroni Salve joutuisi siis luovuttamaan katakombit ja suuren tilkun maa-alueistaan kirkolle. Kirkko oli kuulemma löytänyt alueelta muinaisen parantavia voimia sisältävän sääriluun, mikä oli riittänyt todisteeksi jutun ratkaisemiseksi.

Toinen uutinen koski herttuattaren rubiineja, ja sai ihoni kananlihalle. Uutistenlukija oli kertonut, että herttuattaren rubiinit varastaneet vorot oli saatu kiinni ja ilmeisesti teloitettu. Ymmärsin heti, että kyseessä täytyi olla samat jalokivet, jotka olin aikaisemmin löytänyt kaupungin viemäreistä. Toisaalta uutinen oli siis kannaltani hyvä, sillä se tarkoitti, että varkaita ei kenties enää etsittäisi. Kuitenkin, rubiinit olivat yhä herttuattarelta, kaupungin vaikutusvaltaisimmalta naiselta, kateissa, joten ne olisi pidettävä visusti piilossa, jotta emme jäisi kiinni.

Nämä uutiset osoittivat päätöksen lähteä kaupungista entistä houkuttelevammaksi, sillä paronin lisäksi nyt myös herttuattarella olisi keskeneräisiä asioita minun kanssani. Päätimme, että meidän olisi lähdettävä mitä pikimmiten pois Travanin kaupungista.

Neljästoista merkintä

Vierailuni räätäli Mernikin luona osoittautui menestykseksi! Tulin näet siihen tulokseen, että minun olisi pakko myydä taloni, jotta rahani riittäisivät purjealuksen ostamiseen ja tarvittaviin lahjoituksiin yliopistolle. En myöskään uskonut, että voisin enää elää turvallisesti Travanissa kaikkien näiden tapahtumien jälkeen. Niinpä otin Alainin puhemiehekseni ja menimme tapaamaan räätäliä myydäkseni taloni hänelle.

Mernik oli myötämielinen ajatukselle taloni ostamisesta. Olihan talo kiinni hänen omassaan, ja julkisivu hyvän näköinen vasta tehdyn remontin jäljiltä. Lisäksi, Mernik myönsi tarvitsevansa lisätilaa kisälliensä majoittamiseen. Näin ollen neuvottelimme kaupasta, ja Alainin mestarillisen vakuuttavan esiintymisen ansioista Mernikin tarjous oli kohtuullinen. Kauppahinnaksi sovimme 1000 hopearahaa sekä kaksi vaatekertaa kullekin meistä kolmesta. Teimme kauppakirjan ja sain maksun puoliksi käteisenä ja puoliksi pankkikirjoina erääseen luotettavaan pankkiliikkeeseen.

Viidestoista merkintä

Alain tuli kertomaan minulle, että oli löytänyt tarkoituksiini sopivan purjealuksen, ja kauppa olisi vahvistamista vaille valmis. Hän oli myös löytänyt päteväksi katsomansa kapteenin alukselleni - kukaan meistä ei näet osannut purjehtia ammattimaisesti. Lähdimme siten kiireesti satamaan, joka oli kaupungin muurien ulkopuolella, ja näin ensi kertaa aluksen, jota olin menossa ostamaan. Alus oli yksipurjeinen, noin viisitoista metriä pitkä ja siinä oli matala ruuma sekä pieni kajuutta. Tapasin myös tämän kapteenin, joka kertoi nimensä olevan Kaloris. Hän oli juopunut, vanhempi harmaatukkainen satamajätkä eikä vaikuttanut erityisen luotettavalta. Päätin kuitenkin ottaa riskin, sillä olimme kiireessä, ja sovin miehen kanssa hänen työehdoistaan.

Kaloris oli sitä mieltä, että Alainin löytämä purjealus olisi hintansa arvoinen ja purjehtisi vaivatta mihin tahansa Jaconian läntisistä satamista. Tähän luottaen ostin aluksen 350 hopearahan hinnalla. Määräsin irtaimistoni siirrettäväksi viivytyksettä käsityöläiskorttelista alukseen, ja Alain ryhtyi järjestämään vankkurikuljetusta.

Ryhdyin tekemään viimeisiä valmisteluja ennen seurueemme lähtöä Travanin kaupungista. Lähtö tapahtuisi seuraavana päivänä. Heti sen jälkeen, kun olisin käynyt yliopistolla, suuren kollegion edessä.

Lääkäri Aldaronin päiväkirja - Osa IV

Seitsemäs merkintä

Muutamaa päivä on nyt kulunut siitä, kun Prasad ja Alain haavoittuivat nyrkkiottelun jälkeen. Suureksi onneksemme molemmat näyttävät toipuneen odotettua paremmin eikä kumpikaan enää tule pyytämään minulta rohtoja kipuihinsa. Muuten päivät ovat kuluneet verkkaisesti, sillä potilaita vastaanotollani on käynyt tavallista vähemmän. Alan jo hieman huolestua, sillä tätä menoa tuloni ehtyvät pian eikä liiketoiminta enää kannata. Onneksi minulla on vielä jäljellä suurin osa rubiineista.

Kahdeksas merkintä

Kirottu tautini ja sen oireet! Koko päivänä en saanut avattua liikettä vastaanottaakseni sairaita, sillä oma sairauteni on viedä minusta voiton. En tiedä mitä tekisin sen kanssa. Päänsärky yltyy enkä saa unta, silmäni ovat valolle arat ja ruokahaluni mennyttä. Tänään olen nauttinut ainoastaan puoli kannullista Selfian viiniä ja piipputupakkaa sekoitettuna kuivattuihin rauhoittaviin yrtteihin, joihin olen tullut hieman riippuvaiseksi. Minun on pian keksittävä ratkaisu, jokin parannus tähän kiusalliseen sairauteen, jonka kohtausta saan jatkuvasti pelätä. Kenties jos pääsisin tutkimaan kasveja kaupungin ulkopuolelle, saattaisin päästä askeleen lähemmäs lääkkeen kehittämistä? Onneksi kukaan ei ole vielä huomannut oireitani.

Yhdeksäs merkintä

Tätä kirjoittaessani totisesti tiedän, miltä tuntuu, kun kuolema koskettaa syvään, mutta ei ymmärrä tappaa, vaikka pitäisi. Kamalinta elämässä näet ei ole kuolla, vaan jäädä eloon. Nämä havainnot tein muinaisissa katakombeissa, joihin en ikinä halunnut mennä. Kerron mitä tapahtui.

Oli keskipäivän hetki, kun Prasad saapui ovelleni seuranaan Alain. Ihmettelin, missä mies oli ollut - olihan jo työpäivä puolessa, eikä hän ollut saapunut töihin. Kävi ilmi, että miehet olivat ratsastaneet edellisenä yönä paroni Salven maille ja saaneet audienssin. He olivat tarjoutuneet auttamaan paronia eräässä aluekiistassa, josta itsekin olin kuullut puheita majatalossa sekä potilailtani.

Paroni oli näet ajautunut tilanteeseen, jossa Artanten kirkko vaati häntä luovuttamaan osan maistaan kirkolle. Peruste tälle, kirkon mukaan, oli se, että maa-alueilla sijaitsi vanha katakombi, joka sisälsi  muinaisia pyhäinjäännöksiä Artanten kirkon syntyajoilta. Kirkon johtajien mukaan tämä peruste oikeuttaisi maiden pakkolunastukseen, ja asia oli jätetty itsensä ruhtinaan ratkaistavaksi. Oli siis selvää, että paroni Salve halusi hävittää mahdolliset todisteet näistä reliikeistä - mikäli sellaisia oli - jottei ruhtinas tekisi hänelle epäedullista päätöstä. Joka tapauksessa, Prasad ja Alain olivat tarjoutuneet auttamaan paronia tässä tehtävässä.

He pyysivät minua mukaan tehtävään, mutta vastustin asiaa aluksi jyrkästi. Alain ja Prasad saivat kuitenkin käännettyä pääni, sillä tulin ajatelleeksi mahdollisia hyötyjä, joita matkasta saattaisi koitua. Voisin nimittäin saada tilaisuuden tutkia eräitä harvinaisia luolakasveja sekä saada rahaa huonosti tuottavan ammattini tueksi.

Lähdimme siis matkaan ratsain. Tunteja ratsastettuamme pois kaupungista ja syrjäisille metsäalueille, jotka ovat Salven hallussa, kohtasimme erään sotajoukon. Joukon kapteeni, muuan Salvea palveleva ritari, jonka nimen olen jo harmikseni unohtanut, johdatti meidät katakombien suuaukolle. Aukko oli peitetty paksulla lankkuluukulla ja se avautuessaan näytti kuin reiältä helvettiin - joksi se myöhemmin osoittautuikin.

Katakombit olivat, totta tosiaan, muinaiset ja uskomattoman laajat ja sokkeloiset. On vaikea arvioida kuinka kauan harhailimme mutkittelevilla käytävillä, jotka haarautuivat aina uudelleen ja uudelleen. Löysimme huoneita, vanhoja esineitä, ja toden totta - Artanten symboleja. Osa ovista oli ansoitettu ja monet toimivat jollakin mystisellä tavalla kuin itsestään avautuen ja sulkeutuen vivusta vetämällä!

Aikamme harhailtuamme löysimme salaisen oven, jonka tuntomerkeistä en kerro sen enempää siltä varalta, että tämä kirja joskus päätyisi kirkon käsiin. Oven takaa löytyi portaat, jotka laskeuduimme alas.

Alhaalla eteemme avautui merkillinen kahdeksankulmainen ja kiviseinäinen huone, jonka keskellä ammotti suuri reikä. Kävelin lähemmäs ja havaitsin sen olevan kuin jättimäinen kaivo tyhjään pimeään. Alain tiputti reikään kiven päätelläkseen sen syvyyden, ja syvä se olikin. Itse tutkin huonetta lisää ja löysin sen seinältä massiivisen, metallisen kirjoituspöydän, joka oli paksun pölyn peittämä. Pöydällä oli valtava kirja, joka osoittautui vanhaksi päiväkirjaksi - kenties jopa velhokuninkaiden aikakaudelta! Hetken tutkittuani kirjaa, Alain sanoi löytäneensä jotakin. Kävelin huoneen toiselle reunalle ja ihmetellen katsoin löydöstä. Se oli kuin valtava kuutio huoneen lattialla. Kuutio oli peitetty punaisella, paksulla kankaalla.

"Ei katsota", Alain ehdotti epäileväinen ilme kasvoillaan ja puristeli hermostuneesti miekankahvaansa. "Et voi olla tosissasi", tiuskaisin hermostuneena miehen pelkuruuteen. "Emmekö tulleet juuri etsimään todisteita." Ojensin käteni ja kiskaisin kankaan syrjään ja silmäni avautuivat ammolleen kauhusta.

Hirvittävä punasilmäinen ja kuivunut olento kurkotteli käsiään minua kohti ja kirkui vasten kasvojani hampaat irvessä. Tämä muumioitunut humanoidi oli teljetty häkkiin, joksi tuo kuutio paljastui, ja onnistui tarttumaan viittaani kaltereiden välistä. Muodoton ja vääristynyt hirviönpää karjui täyttä kurkkua vain parinkymmenen sentin päässä omastani, mutta onnistuin säilyttämään toimintakykyni. Vedin miekkani ja iskin pirulaista käsille tekemättä kuitenkaan suurta vahinkoa. Katsoinkin paremmaksi irroittautua viitastani ja ottaa muutama askel taakse, pois olennon ulottuvilta.

Tällä välin Prasad oli vetänyt esiin pitkämiekkansa ja hyökkäsi raivoisasti kohti olentoa, joka pyrki vimmatusti rikkomaan häkkinsä kaltereita. Huomasin takavasemmalla Alainin konttaavan maassa  kaivon vieressä suuren järkytyksen vallassa näkemästään kauhusta, minkä jälkeen keskityin taisteluun. Seurasi nimittäin hyvin nopeatempoinen kahakka, jossa minä ja Prasad yritimme hakata hirviötä, joka onnistui epäonneksemme pakenemaan häkistään. Kahakkaa pahensi entisestään täysin järjelle käsittämätön tapahtuma: huoneen keskellä olevasta reiästä nousi kolme jumalatonta lonkeroa, joiden päissä oli eräänlaiset suuret tarttumapihdit. Nämä valtaisat lonkerot saivat Alainin melkein sekoamaan, ja olikin  hyvää onnea, ettei hän vahingossa tippunut kaivoon perinpohjaisesti säikähdettyään.

Taistelu yltyi ja sai epätoivoisia piirteitä. Punasilmäinen hirviö onnistui saamaan Prasadiin pahannäköisiä iskuja, ja lonkerot häiritsivät jatkuvasti mahdollisuuksiamme toimia. Huomasin kuinka yksi lonkeroista kiusasi Alainia, joka yritti paeta takaisin ovelle aina välillä kivusta kirkaisten. Yritin auttaa loukkaantunutta Prasadia hirviön tappamisessa. Löin hirviötä raivoisasti, mutta ylimaallisella nopeudella se väistikin iskuni ja tarttui käteeni pitkäkyntisellä kourallaan. Tunsin hirvittävää kipua, kun olento puristi rannettani ja kynnet pureutuivat syvälle lihaani saaden miekkani putoamaan lattialle. Kipu oli kenties kovinta koskaan kokemaani ja sai miltei kylmät hermoni murrettua. Silmäni pullistuivat ja huusin täyttä kurkkua kuin tapettava eläin. Jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin irrottautumaan pirun otteesta ja hivuttautumaan kohti ovea. Prasad näytti olevan erittäin heikkona, mutta onnistui jotenkin löymään olennon maahan ja lähtemään pakoon. Lonkerot olivat kuitenkin vielä täydessä iskussaan ja haittasivat pakenemistamme huomattavasti.

Hetkeä myöhemmin olimme portaikossa kaikki kolme. Alain oli saanut takaisin hieman rohkeuttaan ja yritti kädet vapisten tutkia vammojaan. Prasad riisui varusteitaan kuin ne olisivat tulessa. Hän paljasti rintansa ja toisen reitensä, ja ymmärsin miksi. Hirvittävä musta tartunta söi hänen ihoaan jättäen vain tummunutta kuoliota jälkeensä.

Katsoin omia vammojani, jotka saivat minut kauhun partaalle. Käteni, johon olento oli tarttunut kynsillään, oli alkanut mustua samoin kuin Prasadin jalka. Sormeni eivät enää liikkuneet enkä pystynyt tuntemaan kättäni ranteesta eteenpäin. Ainoastaan polttava kipu jäyti käsivarttani edeten hitaasti mutta varmasti ylöspäin. 

Tiesin, mitä oli tehtävä, mutta en pystynyt siihen. Kyyneleet valuivat poskilleni ja hytisin kauhusta jäykkänä portaille kyyristyneenä. Katkeruuttani suurempi oli ainoastaan alati kasvava kipuni, jotka pakottivat minut toimimaan. Hapuilin nahkaista lääkelaukkuani vasemmalla - terveellä - kädelläni ja löysin vaaleaa jauhetta sisältävän koeputken. Avasin puisen korkin peukalollani ja imin nenääni annoksen valmistamaani rauhoittavaa yrttijauhetta. Tiesin, että koko annoksen nauttiminen olisi hyvin vaarallista, ja sisälsi huumaavan määrän lääkettä, mutta se oli ainoa mahdollisuuteni. Ruumiini tärisi ja tunsin, että kohtaus kaatumataudistani olisi pian tulossa, mutta kovetin mieleni ja vedin vielä yhden putkellisen lääkettä.

Olin suorastaan painajaismaisessa tilassa lääkkeiden ja kipujeni vaikutuksesta. Toisaalta järkeni ymmärsi, mitä oli tapahtumassa, mutta ajatukseni olivat kuin unta ja vain joka hetki paheneva kipu piti minut tässä maailmassa. Irrotin nopeasti vyöni ja kiristin sen tiukasti jo puoliksi pois syöpyneen käsivarteni ympärille.

Hampaani kalisivat ja minua kylmäsi. Hiljaa nyyhkyttäen hyvästelin mielessäni elämän sellaisena kuin olin sen tähän asti tuntenut . Hyvästelin ammattini, ja eheän ruumiini, ja monet elämän ilot, jotka eivät tämän jälkeen enää koskisi minua. Hyvästelin eheän sieluni, josta jäisi vain riekaleet jäljelle. Hyvästelin oikean käteni, joka oli ollut osa minua koko elämäni.

Vedin syvään henkeä ja painoin veitsen kaikin voimin läpi käsivarrestani ja huusin mielipuolisena veren roiskuessa kasvoilleni kädentyngästä. Ajatukseni muuttuivat sankaksi sumuksi enkä pystyt enää estämään pyörtymystäni.

Lääkäri Aldaronin päiväkirja - Osa III

Viides merkintä

Aamulla mennessäni alakertaan törmäsin Mernikiin, räätäliin, jonka kanssa jaan talojemme välissä olevan rappukäytävän. Mernik vaikutti tavallista huolestuneemmalta ja hänen silmäpusseistaan näki valvotun yön jäljet. Tiedusteltuani kohteliaasti syytä hänen huonolle voinnilleen Mernik kertoi, että oli veronkannon päivä, päivä, jota jokainen rehellinen porvari kammoksui kuin ruttoa. Mernikin käytettyä hyvän tovin sen selventämiseen, miten tuhoisia vaikutuksia veronkanto on hänen liiketoiminnalleen vuosien varrella aiheuttanut, aloin huolestua myös omasta tilanteestani: enhän ollut maksanut veroa lainkaan niiden vuosien ajalta, jolloin vaeltelin ympäri Jaconiaa asuntoni ja liiketilani ollessa tyhjillään Travanissa.

Avasin kuitenkin liikkeen vastaanottaakseni potilaita. Aamupäivällä saapuikin eräs koreasti pukeutunut herra, joka tiesi puhutella minua nimellä, mistä syystä erheellisesti ehdin hetken luulla häntä verovoudiksi. Herra oli kuitenkin liikkeellä vanhan sotavammansa takia ja oli kuullut hyvää taidoistani lääkärinä, joten otin hänet parannettavakseni.

Herra kärsi kiusallisesta vammasta, joka oli syntynyt hänen saatuaan nuolesta takapuoleensa. Tarkemmin vammaa tutkittuani kävi ilmi, että pala nuolen kärjestä oli edelleen ihon alla aiheuttaen kroonista tulehdusta sekä kipua ja hankaloitti istumista. Toimenpide itsessään oli yksinkertainen ja onnistui ongelmitta: poistin metallinkappaleen, puhdistin lääkeviinalla ja ompelin haavan umpeen. Veloitin herralta palkkioni kaksinkertaisena, sillä hän vaikutti maksukykyiseltä, ja kehotin kertomaan nimestäni tuttavilleen.

Iltapäivällä verovuoti hännystelijöineen lopulta saapui. Kuten osasin odottaa, vuoti vaati minua maksamaan kiinteistöveron rästeineen, veron irtaimistosta sekä veron ammatinharjoittamisesta, joka lääkäreillä on korkeimmasta päästä asteikkoa. Näiden lisäksi vouti ilmoitti, että tänä verokautena kerätään tasamääräinen lisävero hallitsijan tyttären naimakulujen kattamiseksi. Kaiken kaikkiaan veroa vaadittiin maksettavaksi 60 kultarahaa - enemmän kuin koko omaisuuteni arvo yhteensä! Haukoin henkeäni kuultuani summan, mutta ymmärsin toisaalta ettei vaihtoehtoja ollut. Minun olisi maksettava tuo käsittämätön summa tai seuraamukset olisivat kovat.

Neuvoteltuani lyhyesti voudin kanssa, vaihtoehtoni tulivat selviksi: jos en maksaisi, kiinteistöni ja irtaimistoni lunastettaisiin hallitsijan omaisuudeksi. Vaihtoehtoisesti vouti tarjoutui kirjaamaan kiinteistöni hallinnan naapurini Mernikin nimiin, jolloin tiloistani tarvitsisi maksaa vain vähäisempi varastotilojen vero. Tällöin minulle koituisi kuitenkin ongelmia, mikäli joskus haluaisin myydä kiinteistöni. Tässä tapauksessa en myöskään olisi enää kiinteistöjeni lain kirjaimen tarkoittama haltija.

Ehdin jo luulla joutuneeni vääjäämättömään perikatoon, kunnes muistin löydökseni viemäreistä. Rubiinit, joiden löytämisestä en ollut ymmärtänyt tarpeeksi iloita, pelastivat minut sittenkin. Maksoin siis voudille kolme rubiinia, ja kun en suostunut paljastamaan, mistä olin ne saanut, hän vaati minulta vielä ylimääräiset kymmenen kultarahaa, joista luovuin katkerana.

Kerta kaikkiaan, veronkanto oli uuvuttava ja köyhdyttävä kokemus, vaikka onnekkaasti säästyinkin suuremmalta mielivallalta. Mernik sen sijaan oli joutunut jälleen kerran maksamaan itsensä kipeäksi sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Katsoinkin tarpeelliseksi sekoittaa hänelle juoman rauhoittavista yrteistä, jottei hänen sydämensä löisi itseään rikki kaikesta siitä huolesta, jonka se joutui kestämään.

Kuudes merkintä

Suljettuani liikkeen illan alkaessa hämärtää vetäydyin asuntooni syömään päivällistä. Myös Prasad saapui illalliselle, sillä se kuuluu hänen palkkaetuihinsa liikkeeni vartijana. Hän kertoi, että tänä iltana olisi eräässä läheisessä majatalossa mahdollisuus otella nyrkein ja lyödä vetoa, ja että hän aikoisi mennä koettelemaan voimiaan. Kehotin Prasadia säästämään intonsa tositilanteita varten - milloinkaan ei tiedä, koska sellainen sattuu - mutta mies oli jo päätöksensä tehnyt. Katsoin siis parhaaksi mennä hänen mukaansa, sillä epäilin että hänelle kävisi huonosti uhkarohkean luontonsa tähden. Ikävä kyllä epäilyni osuivat oikeaan, kuten myöhemmin kävi ilmi.

Nyrkkiottelut pidettiin majatalon kellarissa. Saapuessamme kellari oli jo täynnä vedonlyöjiä ja raivoa puhisevia ottelijoita odottamassa pääsyään nyrkkeilykehään. Yllätyksekseni törmäsimme Alainiin - kenties hän asuu juuri tässä majatalossa - ja hän liittyi seuraamme. Erotuomari ilmoitti säännöt (että niitä ei ole!) ja ottelut alkoivat.

Prasad oli ennalta ilmoittautunut ottelemaan muuan kookasta nyrkkisankaria vastaan ja vastoin kertoimia pieksikin hänet helponlaisesti. Alain kääri tästä jonkin verran rahaa lyötyään vetoa toverimme puolesta. Odottamaton voitto sai tunnelman nousemaan kattoon, ja katsojat vaativat lisää. Niinpä Prasad suostuikin ottelemaan uudestaan vastoin kehotustani.

Seuraava vastustaja oli entistä suurempi ja häijympi. Yksityiskohdat otteluista ovat jo häipyneet mielestäni, sillä tappelun kiivaus sai sydämeni hakkaamaan ja veren virtaamaan päähäni niin, että ajatukset sumenivat. Muistan kuitenkin, että tämäkin ottelu oli kaikkien ihmetykseksi Prasadille suotuisa. Mies hakkasi vastustajansa kuin koiran, eikä tämä pystynyt iskemään Prasadin taitavan puolustuksen läpi ainuttakaan iskua! Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta sitten tapahtui jotakin aivan yllättävää.

Syytä yleisön reaktiolle en tiedä - ehkä he halusivat nähdä, että kukaan ei ole voittamaton - kuitenkin: Prasadin voitto sai aikaan valtavan huuman yleisössä ja pian hänen jo mennessään lunastamaan voittojaan saapui jälleen uusi haastaja kehään. Tämä ottelija oli järkälemäisen suuri, ainakin kaksi päätä itseäni ja yhden Prasadia pitempi ja selvästi leveämpi, kaljupäinen hirvitys. Yleisön painostus tai ehkä odottamaton voitonhuuma sai Prasadin ottamaan haasteen vastaan.

Taistelu eteni suoraviivaisesti ja nopeasti ja oli alusta asti selvää, että tämä ottelu ei olisi yhtä helppo kuin edelliset. Molemmat osapuolet vaihtoivat nyrkiniskuja tiuhaan tahtiin ja roiskuva veri sai yleisön eläimelliseen hurmokseen. Tilanne alkoi kuitenkin näyttää huolestuttavalta Prasadin ottaessa yhä enemmän iskuja. Alain näytti myös levottomalta taistelun suhteen - hänen malttamattomuutensa tosin saattoi johtua myös rahoista, jotka hän oli lyönyt vetoa.

Prasad iskettiin maahan, ja yleisö hurrasi. Järkäle lähti kävelemään kohti Prasadin hervottomaksi muuttuvaa ruhoa ja järkensä menettänyt yleisö vaati lisää - lopullista hävinneen murskaamista. Tässä vaiheessa käskin Alainin tehdä jotakin, sillä muuten Prasad olisi mennyttä. Juuri ennen kuin Prasad oltiin teloittamassa (uskon, että näin olisi käynyt), Alain hyppäsi areenalle ja veti kaikkien suureksi yllätykseksi tikarin saappaastaan järkälemäistä haastajaa vastaan. Tässä vaiheessa ymmärsin oman tehtäväni, ja kiersin kehän toiselle puolelle vaivihkaa siirtääkseni Prasadin kauemmas turvaan. Välikohtaus kesti vain muutaman sekunnin, enkä ehtinyt nähdä mitä Alainin ja järkäleen yhteenotossa kävi. Raahasin Prasadin painavaa ja tajutonta ruumista pois tungoksesta ja onnistuin löytämään kellarista takaoven, jota kautta pääsimme pakenemaan.

Hetkeä myöhemmin olimme ulkona, majatalon takana olevalla hämärällä kujalla. Alain kiiruhti paikalle ja oli ilmeisesti haavoittunut. Tutkin Prasadin ruumiin ja nopeasti huomasin, että hänen elintoimintonsa olivat heikot. Kylkiluita oli murtunut ja oletettavasti hän kärsi pahoista sisäisistä verenvuodoista.

Tällä välin Alain oli huomannut vankkurit edempänä kujalla ja lähti selvittämään, josko saisimme Prasadin ruumiille kyydin - hänet olisi saatava välittömästi hoitoon tai hän kuolisi. Vankkurin kuljettaja oli kuitenkin vastahakoinen auttamaan - hänen isäntänsä saapuisi pian ja tarvitsisi kyyditystä - joten Alain suureksi yllätyksekseni uhkasi miestä tikarilla. Kuolemanpelko muutti kuljettajan mielen, ja hän suostui viemään meidät käsityöläisten kaupunginosaan.

Kannoimme Prasadin sisään liikkeeseeni, ja ryhdyin välittömästi hoitamaan hänen vammojaan. Prasadin ruhjeet olivat erittäin pahoja ja ihmettelin, että hän oli yhä elossa. Kallo oli saanut useita pahoja iskuja, kuten rinta ja vatsakin. Olisin lähes varmuudella voinut sanoa, että hänen osa sisäelimistä olisi repeytynyt iskujen voimasta - niin pahasti hän oli vahingoittunut. Tutkin lisää ja sain selville, että kaiken lisäksi kylkiluu oli lävistänyt hänen keuhkonsa.

Aloitin viipymättä hengenvaarallisen operaation Prasadin hengen pelastamiseksi. Annoin hänelle rauhoittavia yrttejä liuoksen muodossa verenkierron hidastamiseksi, jotta potilas ei vuotaisi kuiviin. Leikkasin hänen rintansa auki ja poistin varovasti katkenneiden kylkiluiden sirpaleet. Puhjennut keuhko ei näyttänyt tappavalta, sillä toinen keuhko oli yhä toiminnassa. Keuhkojen paine-ero oli kuitenkin melko suuri, joten joutuisin kenties yrittämään keuhkon korjaamista myöhemmin. Neuloin haavat umpeen. Potilas oli heikossa kunnossa, mutta verenvuoto oli loppunut ja välitön hengenvaara ohi. Lääkitsin potilasta vielä kehittämälläni yrttiseoksella, jolla on sekä parantavia että rauhoittavia vaikutuksia.

Aika näyttäisi, jäisikö Prasad eloon. En ajatellut asiaa sen enempää, sillä myös Alain tarvitsi apuani haavojensa sitomiseen.

Lääkäri Aldaronin päiväkirja - Osa II

Neljäs merkintä

Kuin ihmeen kaupalla suoriuduimme Argosin antamasta tehtävästä, vaikka olimme jälleen vähällä päästä hengestämme. Kirjoitan lyhyesti, mitä tapahtui.

Päätimme yhdessä Prasadin kanssa yrittää kuljettaa ruumis salassa Travanin vanhaan kaupunginosaan, sillä oli jo selvää, että en voisi antaa käärön päätyä vääriin käsiin. Menimme siis erääseen majataloon etsimään tietoa, kuinka voisimme saada ruumiin siirrettyä huomiota herättämättä. Majatalosta löysimme erään herran, joka väitti tietävänsä maanalaisen reitin vanhaankaupunkiin, joten kutsuin hänet liikkeeseeni neuvonpitoon.

Mies esitteli itsensä Alain Trivesiksi, mutta hänen ammattinsa ja asemansa jäivät hämärän peittoon. Ilmeistä oli, että Alain ei ollut rehellinen ammatinharjoittaja vaan alamaailman kasvatti.

Sivumennen on todettava, että myöhemmin keskusteltuani Alainin kanssa, sain selville hänen tuntevan yrttien ja lääkkeiden kaupan, mistä saattaisi olla minulle suurta hyötyä ammattini harjoittamisessa. Kenties näinä vaikeina aikoina on sittenkin parempi tuntea joku, jolla on rikollisia yhteyksiä ihan oman turvallisuutensa takia - niin luonteenvastaista kuin se onkin.

Laskeuduimme siis erään laitakaupungin kaivon kautta maanalaisiin viemäreihin ensin kuljetettuamme ruumista vankkureilla. Kuljimme pimeissä viemärikäytävissä ainoastaan soihtu valonamme Prasadin ja Alainin kantaessa ruumista. Hetken kuluttua löysimme huoneen, jonka kuvailematon kauhu täytti jokaisen meistä sydämen, ja herätti minussa vastentahtoisia muistoja Kirotun maan tapahtumista. Löydös oli hirvittävyydessään niin järkyttävä, että Alain, kokenut rikollinen, kavahti sitä pelko sisimmässään, vaikka itse suhtauduin siihen, kuten muihinkin elämän vastoinkäymisiin. Tyynesti.

En kuvaile sen tarkemmin tätä luonnottomasti silvottua raatoa, sillä siitä kirjoittaminen tuskin toisi sen enempää mielenrauhaa. Jatkettuamme matkaa törmäsimme tahattomasti erääseen mieheen, joka selvästi pakeni jotakin. Mies osoittautui roistoksi, sillä hän veti miekkansa meitä vastaan, joten Prasad löi hänet maahan surutta. Roisto jäi kitumaan, ja iskin lyhytmiekkani hänen kurkkuunsa, sillä ammattini puolesta tiedän, että nopea kuolema on parempi kuin vähäinen toive selviytymisestä.

Juuri aikoessamme jatkaa eteenpäin, huomasin roiston kädessä nahkaisen kukkaron, jonka otin mukaani asiaa sen enempää ajattelematta. Hetken käveltyämme kuulin käytävästä ääniä, ja pian meitä vastaan juoksikin tumamanpuhuva joukko. Aavistin heti, että joukkio oli varmasti etsimässä aikaisemmin kohtaamaamme miestä. Hetken näytti siltä, että joutuisimme taistelemaan näitä miehiä vastaan, sillä he eivät olleet kiinnostuneita neuvottelemaan, vaan halusivat ryöstää ja tappaa meidät tilaisuuden kerran saatuaan. Alain kuitenkin tunsi joukon johtajan ja onnistui puhumaan meidät pois tilanteesta.

Jonkin aikaa viemäreissä harhailtuamme pääsimme vihdoin sopivalle kohdalle vanhan kaupungin alapuolella, ja nousimme viemäriluukusta katutasolle. Raskaasta vartioinnista huolimatta saimme ruumiin palautettua oikean palatsin edustalle jäämättä kiinni. Toimituksessa auttoi huomattavasti Alainin taidot hämätä vartijoita sekä Prasadin nopea toiminta ruumiin siirtämisessä. Itse olin jäädä kiinni vartijan nähtyä minut kadun varjoissa, mutta onnistuin väittämään olevani aatelinen ja siten vapaa halutessani liikkumaan kaduilla öisin. Ylväät kasvonpiirteeni ja käskevä ääneni hämäsivät hetkeksi kuuliaiseksi kasvatettua vartijaa ja pääsin livahtamaan tilanteesta ehjin nahoin.

Tämän jälkeen palasimme talolleni käsityöläiskortteliin samaa reittiä kuin olimme tulleetkin - tällä kertaa ilman välikohtauksia. Alain lähti takaisin majataloon, jossa hän ilmeisesti asui, ja Prasad kävi levolle.

Tuolloin mieleeni juolahti viemäreihin paenneelta roistolta löytämäni kukkaro, jonka avattuani hämmästykseni oli niin suuri, että olin pudota tuolilta, ja kaadoin samalla kynttilän melkein sytyttäen tuleen koko asuntoni. Kukkarosta löytyi täysi tusina suurikokoisia, kelvollisesti hiottuja rubiineja, joiden arvo oli todennäköisesti noin 20 kultarahaa kappaleelta! En tiennyt, ollako ikionnellinen vai karvaasti pettynyt löydökseni johdosta, sillä ymmärsin heti asiaintilan vakavuuden: olin ottanut aarteen roistolta, joka oli oletettavasti ottanut sen viemäreissä kohtaamaltamme murhamiesten joukolta. Sekavat ajatukseni laantuivat nopeasti, ja suhtautumiseni muuttui harkitun tyyneksi; olihan sangen epätodennäköistä, että kukaan koskaan epäilisi minua tästä varkaudesta.

Mutta olinko nyt varas, kuten Alain? Siihen en osaa vastata. Saapuessani Travaniin kuvittelin, että kaupungissa voisin välttyä jatkuvalta väkivallan ja kuoleman uhalta, joka piinasi minua vaeltaessani Kirotulla maalla. Kuvittelin, että täällä voisin aloittaa uuden elämän harjoittaen ammattiani ilman menneisyyden varjoja. Olen kuitenkin oppinut, että on vaikea tehdä hyvää tekemättä samalla pahaa. Maailma ei ole niin mustavalkoinen.

Se on pikemminkin läpikotaisin musta.

Cthulhun kanssa elokuvissa

Vuonna 2007 valmistunut Cthulhu on vihdoin saatavilla DVD-levynä, ja yli vuoden odotukseni palkitaan! Mutta millä tavalla. Cthulhu on samaan aikaan edistyksellinen, moderni kauhuelokuva ja vanhojen kliseiden nippu.

Elokuvan päähenkilö, nuori historian professori Russell Marsh saapuu Rivermouthin pikkukaupunkiin äitinsä hautajaisiin. Professori joutuu kohtaamaan pikkukaupungin ahdistavat muistot, vanhat tuttavat, ja perheensä kieron historian, joka lopulta koituu hänen kohtalokseen.

Cthulhu on klassisen kauhuelokuvan muottiin valettu tekele, joka kuitenkin kasvaa itseään suuremmaksi elokuvaksi monisyisen sisältönsä ansiosta. Elokuvan suurin ansio kuitenkin lienee alati läsnäoleva outous. Kaikki on outoa Rivermouthin kaupungissa, mikä ei anna katsojan nukahtaa elokuvan rauhallisesta rytmistä huolimatta.

Vaikka Cthulhu onkin taiteellisesti ansioitunut nykykauhuelokuva, on se myös parodia. Elokuvan mythos-viittaukset ovat leikillisiä, usein ilmiselviä, mikä saattaa tuottaa vannoutuneimmalle Cthulhu-fanille pettymyksen. Päähenkilön tutkijan rooli tuntuu myös päälle liimatulta. Kuitenkin aitoa, mieleltään vinksahtanutta Cthulhu-tunnelmaa nähdään esimerkiksi pastori Marshin roolisuorituksessa, joka on enemmän kuin onnistunut siitäkin huolimatta, että on vain juuri ja juuri vakavasti otettavissa.

Elokuvan pohjautuessa klassiseen novelliin Varjo Innsmouthin yllä, jonka kaikki ovat lukeneet, ja joka on tullut tutuksi myös Dark Corners of the Earthin kautta, ei juonelta voi odottaa mitään uutta. Vanhat kliseet - kuten mythoksensa lukenut juoppo, joka kertoo mitä tahansa tilkasta viinaa - tulevat elokuvassa kyllä hyödynnettyä.

Loppujen lopuksi Cthulhu on riemastuttava elokuva, josta ennakkoluuloistaan luopuva katsoja saanee kiitollisen katselukokemuksen. Elokuva on myös mainio lähdeteos nykyaikaan sijoittuvaa cthulhua suunnittelevalle pelinjohtajalle. Kannattaa tutustua.

Lääkäri Aldaronin päiväkirja – Osa I

Ensimmäinen merkintä

Minun nimeni on Aldaron ja olen Travanin käsityöläiskorttelin lääkäri. Tämä on minun päiväkirjani.

Sen, mitä tapahtui ennen tässä kertomiani tapahtumia, yritän parhaani mukaan unohtaa. Todettakoon silti lyhyesti, että viimeisen kahden vuoden ajan olen harhaillut Jaconian kamaralla parantaen yhtälailla köyhiä ja rikkaita. Kymmenet sairaat ovat kuolleet käsivarsilleni.

Kuitenkin se, minkä todella haluan unohtaa, ei ole vaeltelevan lääkärin karu ja iloton työ, vaan matkani Kirotulle maalle. Sieltä sain palkakseni vain painajaisia ja kärsimystä ja toivon, etten milloinkaan enää sinne palaa. Vaikka ymmärrykseni elämästä on vuosien kiertelyn ja lääkärinä toimimisen aikana kasvanut, ovat matkat olleet raskaita ja vieneet veronsa.

Tulikin päivä, jolloin hylkäsin mielessäni vaeltelevan elämäntavan ja tulin siihen käsitykseen, että kaupungissa voin paremmin toteuttaa suunnitelmiani. Kenties kerron niistä joskus tarkemmin.

Matkojeni jälkeen palasin siis takaisin Travaniin, ja lähti mukaani muuan soturi Prasad. Siitä lähtien hän on kulkenut mukanani ja tarjoan hänelle ylöspidon sekä kohtuullisen palkan liikkeeni vartioinnista.

En oleta tämän kirjan olevan täydellinen kuvaus elämästäni, kun se joskus pääsee viimeiselle sivulleen. Kirjoitan, milloin ehdin ja milloin välitän kirjoittaa. Usein on parempi vain unohtaa kuin kirjata muistiin.

Toinen merkintä

Aamulla vastaanotolleni saapui muuan kisälli kivenhakkaajien killasta vaimoineen. Mies oli epätoivoinen, sillä hänen vaimonsa poski oli melko pahanlaatuisen tulehduksen ja suurikokoisen mätäpaiseen pilaama. Olisi ollut sydämetöntä olla auttamatta tätä kauneutensa menettänyttä naisparkaa, vaikka hän olikin varaton.

Puhkaisin neulalla paiseen, joka tyhjentyi hyvin. Puhdistin ja sidoin haavat. Mitään odottamatonta ei sattunut.

Kävi ilmi, että mies oli säästänyt hieman hopeaa pahan päivän varalle, joten sain palkkioni kohtuullisena. Veloitin mieheltä kahdeksan hopearahaa korvauksena hoidosta ja toivoin hänen puhuvan nimestäni kivenhakkaajien killassa. Annoin vaimolle joitakin neuvoja posken hoitamisesta ja lähetin heidät kotiin.

Tapasin myöhemmin Mernekin, lihavan räätälin, joka asuu naapurissani. Hän pahoitteli liikkeeni korjaustöistä aiheutuvaa meluhaittaa, joka hänen mukaansa karkottaa asiakkaat alueelta. Suostuin hyvittämään tämän vahingon hänelle kustantamalla ovenkarmien ja ikkunalautojen uusimisen myös hänen puolelleen kiinteistöstä. Mernek oli hyvillään – kenties hän antaa minulle alennusta, kun ensi kerran ostan häneltä sidetarpeita.

Kolmas merkintä

Tänään tapahtui eräs merkillinen yhteensattuma, joka ei anna mielelleni rauhaa. Pelkään, että joudun vielä vakaviin ongelmiin sen johdosta.

Auringon noustua avasin liikkeeni ikkunaluukut ja nostin viirin ovenpieleen ja jäin sisälle järjestelemään hyllyjäni. Hetken kuluttua ulkoa alkoi kuitenkin kuulua häiritsevää meteliä, huutoa ja suun soittoa. Olin jo käskemässä Prasadin hätistämään meluajat pois karkottamasta asiakkaitani, mutta jäinkin kuuntelemaan, mitä he puhuivat.

Yllätyksekseni miehet olivat kaksi ritaria, vanhempi ja nuorempi. Kuulin heidän keskustelustaan vain osan, mutta oli selvää, että heidän erimielisyytensä olivat syvät. Ilmeisesti nuorempi herra loukkasi vanhemman kunniaa, mikä johti hurjaan kaksintaisteluun. Veri roiskui miekkojen sivaltaessa vain vaatteiden suojaamaa ihoa ja hetkeä myöhemmin nuorempi herra makasi maassa. Yritin pelastaa hänen henkensä, mutta se oli mahdotonta. Mies kuoli liikkeessäni.

Vanhemmasta ritarista sain kuitenkin asiakkaan. Hoidin hänen haavansa, ja hän esitteli itsensä sir Aragosiksi, ritariksi säädyltään, ja muuan lordin maiden haltijaksi. Aragos toivoi minun toimittavan kuolleen herran ruumiin tämän omaisille ja kirjoitti todistuksen, että mies kuoli kunniallisessa kaksintaistelussa puolustaessaan nimeään.

Aragosin lähdettyä tutkin ruumiin, jonka taskuista löytyi eräitä papereita, joita en olisi toivonut löytäväni. Kirjoitan niistä vain lyhyesti, sillä pelkään, että muistiinpanoni joskus päätyvät vääriin käsiin.

Ruumiin, jonka nimi paljastui Tremakiksi, hallussa oli kirje, jossa eräs kaupungin merkittävän aatelissuvun jäsen velvoitti Tremakin noutamaan muuan alkemistilta käärön, jota käytettäisiin hirvittäviin tarkoituksiin. Kirjeestä saattoi päätellä, että tekeillä oleva salajuoni kohdistuisi erään kilpailevan aatelissuvun päämieheen.

Kun kirjoitan tätä, olen jo lukenut ja jäljentänyt mainitsemani alkemisen käärön, mutta en halua mainita siitä enempää. Totean vain, että se antaa käyttäjälleen kauhistuttavan ja mieltä järkyttävän tuhovoiman. Prasad saapuu pian asioilta, joille hänet lähetin saadakseni aikaa kirjeen ja käärön tutkimiseen, joten kirjoitan viimeiset merkintäni nopeasti.

Kauhistustani tässä tilanteessa lisää entisestään se, etten tiedä, miten suorittaa Aragosin antama tehtävä. Miten voisin palauttaa käärön niille juonitteleville aatelisille, jotka käyttäisivät sitä jonkun murhaamiseen! He tietävät sen olemassa olosta, ja lähtevät etsimään sitä, jos Tremak ei pian palaa. Joku on saattanut nähdä hänen tulevan tälle puolelle käsityöläiskortteleita! Jos taas vien ruumiin suvulleen avoimesti, he takuulla epäilisivät, että tiedän liikaa. Kenties ainoa vaihtoehto on palauttaa ruumis pimeällä, jälkiä jättämättä, ja toivoa, että tämä painajaismainen sattumus ei koidu turmakseni…

Siirtomaaherran ylpeys

Tänään mieltäni eniten askarruttava kysymys on, kuinka olla hyvä siirtomaaisäntä.

Rakentaako tuotantolaitoksia ja rakennuksia San Juaniin vai valvoako kahvi- ja tupakkaviljelyksiä plantaaseilla? Kun valmiita tuotteita lopulta syntyy, tulisiko ne myydä markkinoilla kovaan hintaan vai laivata takaisin Vanhaan maailmaan. Miten priorisoida, kun uudisasukkaat eivät yksinkertaisesti riitä joka paikkaan.

Jälleen on strategeille kysyntää! Lautapelikokoelmani nimittäin karttui eilen varsinaisella helmellä hankintani osuttua Andreas Seyfarthin (Manhattan) klassikkoon Puerto Rico. Pelin idea on kehittää Puerto Ricon saaren elinkeinoelämää mahdollisimman tuottavaan suuntaan kilvan muiden pelaajien kanssa. Tarkoitus on kehittää saarta tavalla, joka hyödyttää mahdollisimman paljon itseä kuitenkaan auttamatta samalla muita.

Yhden pelikerran jälkeen voin sanoa olevani koukussa tähän mainioon peliin, enkä malta odottaa pääseväni taas pelaamaan. Pelin säännöt ovat laajat, mutta hyvin johdonmukaiset, ja ne oppii yhden pelikerran aikana.

Vaikka tyttöystäväni on edelleen strategi (hävisin 44-30!), peräänkuulutan muita siirtomaaherroja liittymään seuraani ja kokeilemaan tätä ilmiömäistä harrastajapelien huipputuotetta.

Roolipelien ohella lautapelit ovat erinomainen ajanviete niin gamistin kuin sosiaalisen pelaajan näkökulmasta. Oleellinen ero roolipeleihin syntyy harrastuksen (hieman paremmasta) salonkikelpoisuudesta ja potentiaalista integroida kauniimpi sukupuoli mukaan harrastustoimintaan.

Ropeskene haltuun

Suomalainen roolipeliharrastus elää ja voi hyvin. Tätä mieltä on ainakin roolipeliaiheinen podcast Ropeskene, joka nimensä mukaisesti toimittaa skenen kuulumisia eri puolelta Suomea. 

Maailmanvalloitus alkaa Oulusta. Ensimmäisessä jaksossa esitellään paikallisen yliopiston roolipeliseuran toimintaa ja pelitapahtumaa Maracon. Alle sata henkeä vuosittain kokoava Maracon erottuu korkeatasoisten peliensä ja pelinjohtajiensa ansiosta - toisaalta esimerkiksi puheohjelmaa ei ole lainkaan.

Toinen jakso tehdään Tampereella, jossa puheenvuoron saa Heimot-roolipelin tekijä Miska Fredman. Kotoisa O'Connels-pubin häly kuuluu taustalla Fredmanin kertoessa vaihtoehtoisista tavoista pelata peliään. 

Ropeskene onnistuu taidokkaasti tuomaan esille sen tosiseikan, että roolipelaaminen on pohjimmiltaan henkilökohtainen kokemus, ja että pelikulttuurit eri kaupungeissa ja erityisesti eri peliporukoissa eroavat toisistaan suuresti. Suomalainen roolipeliskene muodostuu eri alueiden, peliseurojen ja kuppikuntien skeneistä, joista podcast Suomen kiertueellaan raportoi. 

Ropeskene on toivottu lisä suomeksi roolipelejä käsittelevien blogien, foorumien, ja muun median rinnalle erityisesti siksi, että se on valinnut formaatikseen kuunneltavat podcastit. Roolipelikulttuuri, pelaamisen tavat, tyylit ja erityispiirteet välittyvät kuuntelijalle suodattamattomina ja kaikkine vivahteineen kuunneltavista haastatteluista. Tämä tuskin olisi mahdollista kirjoitetussa muodossa. 

Suosittelen tutustumista tähän mainioon podcastiin ja kiitän kohteliaimmin Ropeskenen toimitusta. 

Necronomicon sarjakuvana

Lovecraftilaisen rajatiedon klassikkoteos Necronomicon muuttuu sanoista kuviksi samannimisessä uudehkossa sarjakuvateoksessa. Tyylikkäästi piirretty sarjakuva säilyttää Call of Cthulhun hillityn salaperäisen tunnelman välillä kuitenkin värittäen mytologian kauhuja kieli poskella.

Sarjakuvan päähenkilö, arabilaistaustainen herra Said aloittaa opiskelunsa Miskatonicin yliopistossa ja ajautuu epäilyttäviin piireihin kun hänen arabian kielen taitonsa huomataan. Pian mies löytää itsensä tunkkaisesta kirjastosta kääntämässä muinaista Necronomiconin painosta englanniksi.

Necronomiconista (2008) on toistaiseksi ilmestynyt kaksi numeroa, jotka molemmat ovat hauskaa luettavaa. Cthulhu-aiheisia sarjakuvia löytyy esimerkiksi Piraattisatamasta (linkki). Dagonin Kirja muistuttaa kuitenkin noudattamaan sijaintimaasi kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntöä.