Dagonin Kirjan julkaisemattomien juttujen arkistosta, teksti 11.7.2008.
Tapetaan, murhataan, mutta ei koskaan teloiteta.
Näin se on ollut aina, ja perinteen rikkoutuminen edellisellä pelikerrallamme olikin kaikessa yllättävyydessään vaikuttava kokemus.
Tapetaan, murhataan, mutta ei koskaan teloiteta.
Näin se on ollut aina, ja perinteen rikkoutuminen edellisellä pelikerrallamme olikin kaikessa yllättävyydessään vaikuttava kokemus.
Peliporukkamme on viime kuukaudet seikkaillut Barovian onnettomassa maassa, joka on avautunut meille Expedition to Castle Ravenloft -kampanjan kautta. Edellistä, pelinjohtajamme itse luomaa seikkailua jatkava kampanja on ollut monin tavoin edistyksellinen: hahmot ovat kehittyneet ennätyksellisen paljon niin level upeissa kuin luonteessakin, eräs hahmo on onnistunut kuolemaan peräti kaksikertaa seikkailun aikana ja pelaajien määrä on paikoin yltänyt jopa seitsemään. Tasaiseen tahtiin edennyt peli ei ole missään vaiheessa kuivunut kasaan, vaan kiinnostus on pysynyt yllä, ja pelikertoja on ollut riittämiin.
Ehkä pelikampanjan tärkein ansio on kuitenkin D&D-maailmassa arkipäiväisen tappamisen käsittely uudella tavalla. Tapahtui nimittäin seuraavaa: Seikkailijaryhmämme osallistui läheistä kylää piinaavien noitien metsästykseen. Saimme tietää, missä noidat kokoontuvat, ja onnistuimmekin hävittämään kuvatukset maisemista. Noidat olivat irvokkaan demoniherran, Vihreän jumalan, palvelijoita, ja siten syyllistyivät karmeisiin rikoksiin ihmiskuntaa ja yleishyviä kirkkoja kohtaan. Tässä vaiheessa ei ollut epäilystäkään, mikä on oikea tapa menetellä - oli pyhä tehtävämme surmata noidat, eikä asia aiheuttanut minkäänlaista eripuraa (jotkut tosin olivat mukana lähinnä aarteiden toivossa). Noitien tappaminen oli sankarillista, jopa kaunista.
Hankalaksi noitavainot muuttuivat seuraavana päivänä, kun kylästä löytyi eräs nuori nainen, joka sattui törmäämään muuan uskovaiseen soturiin huonolla hetkellä. Syntyi selkkaus, jossa nuori noita vangittiin, ja hänen kasvonsa murjottiin ja hiuksensa leikattiin välittömästi. Vangitsemista seurasi mehukas oikeudenkäynti, jota edeltävässä kuulustelussa kävi ilmi noidan syyllisyys. Hän oli syyllinen, mutta ajautunut väärälle tielle ymmärrettävistä syistä, olosuhteiden pakosta.
Oikeudenkäynnin yhteydessä heräsi hahmojen välille periaatteellinen keskustelu siitä, miten noitaa pitäisi rangaista. Ryhmän pappi Martin olisi halunnut armahtaa naisen ja saattaa tämän oikealle polulle Pyhän Pelorin hyvyydestä. Oikeutta ja lakia vaaliva uskovainen soturi Hadrian taas vaati noidalle pyhissä kirjoituksissa osoitettua rangaistusta: hänet täytyy polttaa elävältä, jotta Pelorin pyhä tuli hänet armahtaisi.
Väittely johti kompromissiin, jossa noita ensin hirtettiin ja sitten poltettiin - lain kirjain sekä paikallinen tapa toteutuivat vähin ristiriidoin.
Merkittävää tapahtumassa oli pelikokemuksen ainutkertaisuus. Teloittaminen on vierasta, tavatonta ja epämiellyttävää pelaajien kannalta. Tapahtuma oli samaan aikaan vastenmielinen ja jännittävä, mutta myös kiehtova. Kenties tapaus muistutti pelaajia moraalisen toiminnan monimutkaisuudesta - kaikki ei aina ole niin mustavalkoista. Ja myös siitä, että vaikeita asioita on voitava kohdata, jos haluaa noudattaa periaatteitaan (kerrankin myös roolipeleissä asia huomioitiin!).
Kiinnostuksella odotan seuraavia tapahtumia mehukkaan käänteen saaneessa kampanjassamme.
Ehkä pelikampanjan tärkein ansio on kuitenkin D&D-maailmassa arkipäiväisen tappamisen käsittely uudella tavalla. Tapahtui nimittäin seuraavaa: Seikkailijaryhmämme osallistui läheistä kylää piinaavien noitien metsästykseen. Saimme tietää, missä noidat kokoontuvat, ja onnistuimmekin hävittämään kuvatukset maisemista. Noidat olivat irvokkaan demoniherran, Vihreän jumalan, palvelijoita, ja siten syyllistyivät karmeisiin rikoksiin ihmiskuntaa ja yleishyviä kirkkoja kohtaan. Tässä vaiheessa ei ollut epäilystäkään, mikä on oikea tapa menetellä - oli pyhä tehtävämme surmata noidat, eikä asia aiheuttanut minkäänlaista eripuraa (jotkut tosin olivat mukana lähinnä aarteiden toivossa). Noitien tappaminen oli sankarillista, jopa kaunista.
Hankalaksi noitavainot muuttuivat seuraavana päivänä, kun kylästä löytyi eräs nuori nainen, joka sattui törmäämään muuan uskovaiseen soturiin huonolla hetkellä. Syntyi selkkaus, jossa nuori noita vangittiin, ja hänen kasvonsa murjottiin ja hiuksensa leikattiin välittömästi. Vangitsemista seurasi mehukas oikeudenkäynti, jota edeltävässä kuulustelussa kävi ilmi noidan syyllisyys. Hän oli syyllinen, mutta ajautunut väärälle tielle ymmärrettävistä syistä, olosuhteiden pakosta.
Oikeudenkäynnin yhteydessä heräsi hahmojen välille periaatteellinen keskustelu siitä, miten noitaa pitäisi rangaista. Ryhmän pappi Martin olisi halunnut armahtaa naisen ja saattaa tämän oikealle polulle Pyhän Pelorin hyvyydestä. Oikeutta ja lakia vaaliva uskovainen soturi Hadrian taas vaati noidalle pyhissä kirjoituksissa osoitettua rangaistusta: hänet täytyy polttaa elävältä, jotta Pelorin pyhä tuli hänet armahtaisi.
Väittely johti kompromissiin, jossa noita ensin hirtettiin ja sitten poltettiin - lain kirjain sekä paikallinen tapa toteutuivat vähin ristiriidoin.
Merkittävää tapahtumassa oli pelikokemuksen ainutkertaisuus. Teloittaminen on vierasta, tavatonta ja epämiellyttävää pelaajien kannalta. Tapahtuma oli samaan aikaan vastenmielinen ja jännittävä, mutta myös kiehtova. Kenties tapaus muistutti pelaajia moraalisen toiminnan monimutkaisuudesta - kaikki ei aina ole niin mustavalkoista. Ja myös siitä, että vaikeita asioita on voitava kohdata, jos haluaa noudattaa periaatteitaan (kerrankin myös roolipeleissä asia huomioitiin!).
Kiinnostuksella odotan seuraavia tapahtumia mehukkaan käänteen saaneessa kampanjassamme.
Aivan mahtava juonenkäänne ja erittäin hyvin pelaajat tarttuivat siihen. Tälläiset esimerkit valoittavat sitä logiikkaa, millä mm. Ruotsi-(suomen) armeijassa homoseksuaaleja kohtasi kolminkertainen kuolemanrangaistus vielä 1700-luvulla: ensiksi hirtettiin, sitten leikattiin pää irti ja lopuksi poltettiin. Mutta loistavaa roolipelaamista kaikin puolin!
VastaaPoista